4.1.14

A fresh start




Uudessa vuodessa on ihan erityinen lataus ja tunnelma vaikka vuodenvaihdetta ei juhlistaisikaan sen kummallisemmin menoin. Joulukuun kääntyessä tammikuuksi ollaan jonkun täysin tuntemattoman äärellä, käännetään uusi sivu ja mikä tahansa tuntuu taas olevan mahdollista :) Jokainen saa uuden alun, jonka voi toteuttaa haluamallaan tavalla.


Tällä kertaa en tehnytkään niitä perinteisiä lupauksia, vaan päätin koittaa toisenlaista taktiikkaa. Lupaukseni kun tahtovat unohtua jo hyvissä ajoin alkuvuoden aikana, ajattelin sen sijaan esittää muutaman toiveen uudelle vuodelle ;)


Siispä arvoisa Vuosi 2014: Toivon, että olet vähintäänkin yhtä ikimuistoinen kuin edeltäjäsi. Toivon, että tarjoat pienelle tulokkaallemme parhaat mahdolliset eväät hänen omaa, ihmeellistä elämäänsä varten ja itselleni viisautta, rohkeutta ja kärsivällisyyttä tulevaa äitiyttäni varten. Toivon rutkasti uusia kokemuksia, matkoja maamme rajojen sisä- ja ulkopuolella sekä kosolti niitä pieniä, mutta sitäkin merkittävämpiä arjen ihania hetkiä. Toivon terveyttä, kohentuvaa fyysistä kuntoa ja positiivista asennetta kaikkiin koitoksiin. Toivon myös rakkauden- ja ilontäyteistä, naurun sävyttämää, kaikin puolin onnistunutta vuotta 2014 kaikille läheisilleni

2 kommenttia:

  1. Ihania toiveita ja ihana huppari! Mistä olet löytänyt hupparin ja saisko kokonaiskuvan? :D
    -

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katsotaan josko hupparista tulisi parempaa kuvaa - ainakin Instagramin puolelle! Huppari on Scott -merkkinen, ja se on peräisin mieheni firmasta :) Saapi siis tilattua Radical Motorsista!

      Poista

Kaunis kiitos kommentistasi ja kiva kun kävit! :)

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Sisällön tarjoaa Blogger.
Designed By Boutique-Website-Design