21.4.14

The beginning of my love, my all, my everything


Kevyt suudelma poskelle havahdutti minut sikeästä unesta perjantaiaamuna kellon raksuttaessa kahdeksaa. Mies oli lähdössä töihin. Jäin vielä pötköttelemään sänkyyn ja silittelin pyöreätä masuani jutellen samalla tavanomaisia aamujuttujani pikkukaverille. Puolen tunnin kuluttua tunsin jotain valuvan. Epäuskoisena nousin ylös ja hetken epäröityäni minun oli todettava väistämätön: lapsivesi meni. Epävarmuutta asiaan toi se, että vettä tuli tipotellen eikä kaikki tosiaan valahtanut kerralla. Kädet täristen soitin miehelle ja kerroin kutkuttavan tilanteen laidan. Meitä molempia taisi jännittää aika tavalla, minua varmasti vielä hitusen enemmän. Synnytys oli pyörinyt mielessä tihenevissä määrin ja olin onnistunut kehittämään asiaa kohtaan jo jotain pelonomaista. Nyt h-hetki oli kuitenkin käsillä eikä perääntyä enää voinut. Jännityksestä huolimatta onnistuin pysymään suhteellisen rauhallisena ja soitin vielä sairaalan synnytysosastolle varmistaakseni millaisen jäniksen selässä tässä oltiin. Mitään tulipalokiirettä ei kuulemma ollut, mutta hoitaja kehoitti tulemaan paikalle pikimmiten. Koska mulla ei ollut minkäänmoisia tuntemuksia tai supistuksia, päätin vielä keittää suklaapuurot pakkaillen samalla sairaalakassista puuttuvia juttuja. Onneksi olin kirjoittanut laukun sisältöä koskevan muistilapun paria iltaa aiemmin - muutoin kapsäkkiin olisi todennäköisesti päätynyt liuta hyvinkin epäolennaisia tarvikkeita ;)

Sairaalassa tehtiin tarkistus, ja varmistettiin missä mentiin. Lapsivesi totta tosiaan oli mennyt ja kevyitä supistuksiakin alkoi ilmaantua. Vatsani ympärille laitettiin vauvan sydänääniä ja supistuksia seuraavat anturit ja sitten siirryinkin huoneeseen odottamaan supistusten tihenemistä. Sitä saatiinkin sitten odottaa. Supistuksia toki tuli, mutta aivan vääränlaisia. Voimakkaat, jopa 5 minuuttia kestäneet supistukset eivät edistäneet synnytystä tarvittavalla tavalla.

Seuraavana aamuna päätettiin aloittaa supistuksia tihentävä tiputus. Tämä alkoi tehoamaan nopeasti ja pian jouduinkin turvautumaan ensimmäiseen kivunlievitykseen, ilokaasuun. Hirmuisen tehokasta tavaraa ja helpotti oloa huimasti. Muutaman tunnin kuluttua kipujen voimistuttua pyydettiin anestesialääkäri epiduraalipiikkeineen paikalle. Sen jälkeen pystyin toden teolla huokaisemaan hetkeksi kipujen kadottua kokonaan ja ehdin vielä torkahtamaan ennen kuin alkoi tapahtumaan.

Kätilö tuli tarkistamaan tilanteen, ja totesi omaksi ilokseen ja minun kauhukseni kaiken edenneen tavoiteltuun pisteeseen asti. Se tuntui täysin käsittämättömältä, sillä olin aivan kivuton enkä voinut uskoa tuossa tilassa tapahtuvan minkäännäköistä edistymistä synnyksen suhteen. Voi kuinka väärässä olinkaan, sillä seuraavaksi kätilö käskikin jo aloittaa ponnistamisen. Aikauheeta. Nyt jo?

Ponnistamaan aloin ja sekin tuntui kummalliselta, kun niitä kipuja ei vieläkään tuntunut. Ehdin jo hetken kuvitella, että onko tämä oikeasti näin helppoa. Hölmö minä. Ei ollut. Vauvan tullessa hitaasti, mutta varmasti alemmas, kipu alkoi tuntua. Ja jotta asiat ei olisi olleet liian yksinkertaisia, jouduttiin noin puolen tunnin ponnistamisen jälkeen pyytämään paikalle kaksi kappaletta synnytyslääkäreitä ja yksi imukuppi. Pojan pää oli tulossa vinossa asennossa ja hän jäi kertakaikkiaan jumiin. Tarvittiin siis apukeinoja ja lisävoimia kaverin maailmaan saattamiseksi. Koko hommaan meni yhteensä pari minuuttia vajaa tunti ja minun viimeisetkin voiman rippeet.

Mutta sitten. Sitten näin tuon uskomattoman pienen, maailman ihmeellisimmän otuksen. Vielä niin hiljaisen, mutta kertakaikkisen täydellisen. Hänet nostettiin sivupöydälle ja hoitajat häärivät hänen ympärillään. Pian tuon pienen olennon suusta kuului hento, kaunis äännähdys. Hoitajat nostivat pojan häkeltyneiden vanhempien nähtäväksi ja tärisevin käsin silittelimme tulokkaan sametinpehmeää ihoa. Sitten pienokainen pitikin saada vastasyntyneiden teho-osastolle saamaan tarvitsemaansa apua elämänsä ensihetkiin.

Vielä samana iltana menimme miehen kanssa Palleroa katsomaan omalle osastolleen. Tuo hetki oli täynnä ihmetystä, epäuskoa ja ennenkokematonta rakkautta. Niinkuin oli koko sairaalassa vietetty vajaa kaksiviikkoinenkin. Itse kotiuduin 4 päivää synnytyksen jälkeen, mutta 2 165 grammaisena syntynyt poika jäi keräilemään voimia ja harjoittelemaan syömistä vastasyntyneiden osastolle teholta päästyään. Vietin nuo päivät pikkuisen vierellä aamusta iltaan osallistuen hoitoihin ja syöttöihin mieheni sekä hoitajien korvaamattomalla avustuksella.

Sairaala-aika tuntui melkoisen raskaalta - sitä en voi kieltää. Oma olo oli vielä puolikuntoinen, hormoonit hyrräsivät kahtasataa ja huoli tulokkaasta oli valtava. Pallero osoittautui kuitenkin harvinaisen urhoolliseksi tapaukseksi, tsemppasi syömisen suhteen tosi hienosti ja viime torstaina saimme tosiaan lopullisen luvan kotiutumiseen.

Nämä muutamat päivät kotosalla ovat menneet erityisen hienosti :) Poika tuntuu kasvavan silmissä vaikka onkin edelleen niin kovin pieni. Totuttelua tämä kaikki kyllä vaatii - niin suuri muutos tuo uuden perheenjäsenen tulo on. Mutta ehdottoman hyvällä tavalla. Maailman hienoimmalla tavalla

35 kommenttia:

  1. Kiitos tästä ihanasta, likkuttavasta, koskettavasta ja jännittävästäkin kertomuksesta! Ihanaa, että jaoit tämän meidän kanssa!!!

    Innolla odotan postauksia uudesta arjesta ynnä muusta, mutta ymmärrän toki, että me täällä ruudun toisella puolella ei taideta olla nyt ihan arvoasteikon yläpäässä tällä hetkellä! ;)

    Hyviä vointeja molemmille, ihana hevät teillä tulossa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi vitsi, kiitos tästä ihanasta kommentista! ♥ Tosi kiva kuulla, että postaus oli mieluista luettavaa :) Blogi on mulle tällä hetkellä ihan ehdoton paikka jakaa ja purkaa niitä mielettömän isoja tunteita, joita tuo pieni, ihmeellinen pakkaus on tuonut mukanaan. Tuntuu todella hyvältä saada vielä näin mahtavaa palautetta - erityisesti, jos olen saanut vangittua tekstiin edes murusen siitä, mitä tuo elämäni merkittävin hetki sai tuntemaan :)

      Ja kiitos! Tästä keväästä tulee takuuvarmasti ikimuistoinen ♥ :)

      Poista
  2. Aivan ihanasti kirjoitettu postaus <3

    VastaaPoista
  3. Niin kauniisti kirjoitettu teksti! <3

    VastaaPoista
  4. ♥ kirjoitat uskomattoman ihanasti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Apua mikä kohteliaisuus. Vetää ihan sanattomaksi. Nöyrä kiitos Sinulle ♥

      Poista
  5. Voi onneksi olkoon! Meidän esikoinen oli juuri samankokoinen syntyessään 34. viikolla! Nyt 18-vuotias pitkä nuori mies eli kyllä ne kasvavat :-)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon, M-K! Voi onpa lohdullista kuulla, että noin pienistäkin voi kasvaa isoja, komeita miehiä ♥ Tätä meidän kaverin alati kasvavaa ruokahalua seuratessa alkaa kyllä omatkin huolet pikkuhiljaa hälvetä ;))

      Poista
  6. Voi, onneksi olkoon vielä kerran! <3 Itsellän on laskettu aika kesäkuun alussa ja jännittää ihan kamalasti, pelottaakin jopa. Meidän arkea on ollut vilkastuttamassa kohta puolitoista vuotias poika vesseli ja nyt sitten kesäkuun alussa poika saa itselleen siskon tai veljen - yhtään ei tiedetä kumpi sieltä tulee. :) Tätä sun tekstiä lukiessani oma synnytykseni muistui hyvin mieleen ja alkoi niin kovin jännittämään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tuhannesti, Jeba! Hih tuo jännitys kai kuuluu täysin asiaan, vaikka kyseessä olisikin jo toinen lapsi :) Eikä ihme, onhan synnytys kuitenkin niin älyttömän suuri ja ihmeellinen asia ja jokainen synnytys erilainen! Koita olla liikaa asiaa pohtimatta - asiat menee niin kuin menee, eli ihan varmana oikein hienosti :) Tuskin tarvitsee sanoa, että se lopputulos on kuitenkin ihan kaiken kivun ja tuskan arvoinen ♥ ;)

      Poista
  7. Todella ihana kirjoitus! Ja ihana pikkumies. ♡ Minulla eivät myöskään aluksi supistukset tuntuneet ja olo oli ihmeellinen, mutta muuttui kyllä... :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis kiitos, LeAnn ♥ Hihii niinpä, kummasti ne kivut sieltä tuli - eikä sitten mitään ihan pieniä kipuja ollutkaan! ;D

      Poista
  8. Ihana kirjoitus..kiitos tästä. Näin ei-synnyttäneenä kiinnostaa tietää miksi poika oli/on syntyessään niin pienoinen, syntyikö hän jo kovinkin ennenaikojaan vai oliko tiedossa jo etukäteen että pojan painoarvio on juuri tuota luokkaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Minttu! Kyllä vaan, pieni Palleromme syntyi noin kuukautta ennen laskettua aikaa, joten pieni koko selittyy pääosin sillä. Lääkäreiden mukaan hän kyllä oli muutenkin hieman tavallista pienikokoisempi, mutta niin vähän, ettei syytä sille alettu sen enempää pohtimaan. Nyt pienokaisen ruokahalu on petraantunut ihan hurjasti, ja painoa on saatu mallikkaasti lisää :)

      Poista
  9. Oih mulle tuli itku tuota lukiessa!<3 sun onni kyllä huokuu kirjoituksesta :) ihanaa!

    Itselläni myös synnytystä jouduttiin auttamaan lopussa imukupilla :) vissiin melko tavallista tuokin :) miten siitäkin voi olla jo yli vuosi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iiih ♥ Mä oon niin iloinen, että tätä mun blogia lukee noin upeesti eläytyviä ja lämpöisiä ihmisiä kuten Sinä :) Ihan mahtavaa saada vertaistukea näiden kommenttien kautta - vaikkakin sitten vain parin rivillisen verran. Niilläkin on kuitenkin iso merkitys mulle. Kaunis kiitos siis kommentistasi! :))

      Poista
  10. Kauniisti kirjoitit poikasi syntymästä <3 Alku on varmasti tuntunut tosi haastavalta ja raskaalta, kun pikkuinen on joutunut olemaan sairaalassa, mutta onneksi olette nyt koko perheen voimin kotona <3 Ihania ja vauvantuoksuisia päiviä teille sinne! :) En malta odottaa, että meilläkin kesällä koittaa vauva-arki - vaikka kuinkahan pihalla sitä sitten aluksi onkaan kaikesta.. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Iira, kiitos suuresti ♥ Tietkös, jotenkin tuo alun hankaluus ja mutkat matkassa sai arvostamaan entistä enemmän niitä pieniäkin ilon aiheita :) Et arvaa miten onnessamme oltiin miehen kanssa aina kun pikkuinen pääsi yhdestä elintoimintoja seuraavasta monitorista eroon! Tai kun Pallero jaksoi juoda maitoannoksestaan jopa puolet. Nyt tämä kotona olo tuntuukin ihan luksukselta ja arvostan tätä aivan valtavasti.

      Ja pihalla sitä tullaan varmaan sielläkin olemaan - täällä on ainakin oltu aika ajoin yhtä lumiukkoa ja sormi suussa ihmetelty miten asiat tulisi hoitaa :D Mutta pienokaisen omat vanhemmat on kuitenkin ne parhaat vanhemmat, ja ne itselle parhaiten sopivat tavat kannattaa opetella vaikka sitten kantapään kautta ;)

      Poista
  11. Oikein paljon onnea pikku prinssistä! Ihanaa, kun saatte nyt nauttia kotona rauhassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti ♥ Kyllä sitä taas arvostaakin kotona olemista aivan uudella tavalla :)

      Poista
  12. Kirjoitat niin kauniisti. ♥

    Itselläni ei ole vielä moneen vuoteen lastenhankinta edessä/mielessä, mutta silti seuraan kirjoituksiasi - kuten monen muun perhe-/vauva-arki-bloggaajan tekstejä. :)

    - Tiiu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Tiiu, kiitos ♥ On kyllä niin kiva, että jaksat pysyä blogin mukana vaikka aihepiiri ei nyt suoranaisesti sua kosketakkaan! Aijon silti pyrkiä postailemaan muustakin kuin pelkästä vauva-arjesta ;) Tästä kun elämä ja arki tasoittuu ja löytää oman uomansa, tulee blogillekin varmasti löytymään se oma kultainen keskitie omaa sydäntäni lähellä olevien aihepiirien välillä :))

      Poista
  13. Ihana kirjoitus. Paljon onnea pienestä pojasta ja suloisia hetkiä teille!

    VastaaPoista
  14. Onnea vielä tätäkin kautta <3 Kaunis pieni poika teillä <3 Ihana blogi ja samaa vauva-aikaa eläessä kiva lukea toisen elämästä!
    - Kaisa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikein paljon kiitoksia, Kaisa ♥ Tosi kiva, että tykkäät blogista, ja toivon, että viihdyt sen parissa jatkossakin :))

      Poista
  15. Nyt sait kyllä ilon, onnen ja rakkauden täyteisen itkun tänne aikaan!❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Pia :) Kyllä äiti osaa eläytyä toisen äidin tarinaan ♥

      Poista
  16. Ihana kertomus siitä kuinka pikkuinen saapui maailmaan <3
    Ja aivan, olen samaa mieltä muiden lukioiden kanssa että täytyy ihan ihailla sun
    tapaa kirjoittaa. Se vetää lukijan mukaansa aivan kokonaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää menee täällä ihan sanattomaksi. Suurkiitos, Aidafoun ♥
      Tykkään tosi paljon kirjoittamisesta, mutta aina välillä se omien ajatusten ilmaisu ei tunnu tulevan ulos siinä muodossa kuin on tarkoittanut. Mutta kun antaa tekstin tulla suoraan sydämestä, niin kai se edes osin näkyy lopputuloksessakin :)) Näin ainakin toivon ;)

      Poista
  17. Oi, niin nätisti osasit pukea sanoiksi kaiken, ja kuvat ovat niin kauniin herkkiä! :) Synnytys on kyllä hurja kokemus.. Seuraavaa kertaa pelkään niin, että luulen, etten uskalla enää edes toivoa lasta.. Synnytykseni ovat olleet niin nopeita (3-4 tuntia), että ne ovat edenneet kauhealla rytinällä ilman kivunlievitystä. Huh, ei olisi pitänyt palauttaa tätä taas mieliin. :) Mutta siis, ihanaa kun jaoit synnytyskertomuksen! Toivon teille ihanaa vauva-aikaa pienen pienokaisen kanssa!! Hän on varmaan niin pikkiriikkinen! Meidän esikoinen oli pienimmillään 2780 g, ja se tuntui jo tosi pieneltä. :)

    VastaaPoista

Kaunis kiitos kommentistasi ja kiva kun kävit! :)

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Sisällön tarjoaa Blogger.
Designed By Boutique-Website-Design