27.7.13

Syntymäpäiväjuhlintaa

Perjantaina kahviteltiin ja kakuteltiin keskiviikkoisten syntymäpäivieni kunniaksi. Kaiken tarjolle laitettavan kanssa meinasi tulla pieni hoppu, kun kaikki piti saada valmiiksi parissa tunnissa työpäivän jälkeen :P Pöytä oli kuitenkin katettu ja kakkukin viimeisiä pursotuksia vaille valmiiksi koristeltu vieraiden saapuessa, joten kestitys sujui loppujen lopuksi oikein hienosti :)


Luotin tarjottavien suhteen hyväksi havaittuun Kinuskikissan reseptivarastoon :) Päädyin testaamaan tällä kertaa Mansikkahoukutusta. Pohjan tein edellisenä päivänä, joten perjantaille jäi täyte ja koristelu. Vähän jännäilin täytteen hyytymisen suhteen, mutta hyvinhän se pysyi kasassa!


Suolaisella osastolla valmistin (tylsästi) vanhoja tuttuja juttuja. Nämä on kuitenkin niin hyviä, etten ole toistaiseksi törmännyt mihinkään parempaankaan ;) Saa hei heittää reseptiä, jos teillä on testattuna jokin erikoishyvä suolainen herkku!



Valmistin siispä maailman helpoimpia täytettyjä leipiä: väliin sekoitetaan vain ruohosipulituorejuustoa sekä paloiteltua, savustettua kinkkua. Päälle tomaattia ja basilikaa, ja tadaa - koko komeus on valmis! Ällistyttävän helppoa ja hyvää :) Jauhelihapiirakan ohje löytyy puolestaan täältä.



Sellaiset kemut tänä vuonna :)

8 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Juhlat on kyllä siitä kivoja, että pääsee itsekin herkuttelemaan ;))

      Poista
  2. Näyttääpä hyvältä :) ja ihana asu sinulla!

    VastaaPoista
  3. Moikka :) jotenkin ymmärsin joskus että olit sinkku ja silloin kun kirjoitit sen tekstin, kuinka joku tapailu päättyi! Eihän hän oo sama mies? :) olis kiva kuulla teidän rakkaustarina :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa :) enpäs ollut edes ajatellut meidän tarinan kertomista, mutta katsotaan josko sitä jossain vaiheessa valottaisin täällä blogin puolella ;))

      Poista

Kaunis kiitos kommentistasi ja kiva kun kävit! :)

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Sisällön tarjoaa Blogger.
Designed By Boutique-Website-Design