28.5.12

Pikkuisia asioita

Olen jo hetkisen aikaa halunnut toteuttaa yltiöihastuttavalta Lililtä saamani haasteen. Tämä päivä osoittautui siihen hommaan juuri täydelliseksi paristakin syystä. Ensinnäkin olen ollut tänään vapaalla jalalla (ei siis aikaa vieviä töitä eikä muita velvollisuuksia) ja toisekseen kohtalaisen tumma pilvi on majaillut päälläni aamusta alkaen. Mitään maatamullistavaa ei ole tapahtunut, mutta olen itkenyt sellaisia elämän pieniä epäreiluuksia, umpikujia ja satuttavia sanoja, vaikka toinen ei pahaa tarkoittanutkaan. Nyt on hyvä lopettaa synkistely ja miettiä asioita, jotka saavat minut hyvälle tuulelle ja joista tulen iloiseksi. Seuraavassa haasteenmukainen oma, tämänhetkinen top kymppini :)


1. Puhtaat pyykit ja niiden kuivumaan ripustaminen värijärjestyksessä. Se tuoksu ja se harmonia, ahh :)

2. Kesä ja valoisat yöt. Juuri lauantaina aamuyöstä baarista kotiin kävellessämme ihastelin ihastelemasta päästyäni auringonnousun upeutta, luonnon vihreyttä ja uskomatonta valon määrää. Voin helposti kuvitella kuinka haltioituneita ulkomaalaiset ovat Suomen kesän kauneudesta :)


3.
Itsensä piristäminen. Kun mieli on maassa, itsensä ilostuttaminen on erittäin sallittua,  jopa suositeltavaa. Niinpä tänään sellaisen tilanteen ollessa kyseessä suuntasin jälleen askeleeni upealla tavalla uudistuneeseen Lindexiin ja sovitin itseni sovituskoppiin arviolta kolmentoista vaateparin kanssa. Nämä kaksi toppia olivat lempparini ja toinen niistä kulkeutui kotiin kassan kautta. Kuka arvaa kumpi? ;)

4.
Hyvä palaute. Meillä töissä on varmaan kaupungin ihanimmat asiakkaat. Heiltä saa ihan käsittämättömän hienoa palautetta ja monena päivänä olen lähtenyt töistä suupielet korvissa :) Viime viikolla sain kuulla olevani juuri oikeassa työssä ja kauniit kiitokset siitä, että oikea koko sekä malli löytyi ensimmäisellä kerralla eikä asiakkaan tarvinnut kokeilla useampaa housuparia :)


5. Hymy. Hymyilevä ihminen on aina yhtä ilahduttava näky ja sitä alkaa usein miettimään tarinaa ihmisen takana ja sitä mikähän tuon ihmisen saa noin hyvälle tuulelle :) Itse olen huomannut hymyn joskus "jäävän päälle" ja esim. töistä suoraan ruokakauppaan mennessäni hymyilen huomaamattani vastaantuleville kanssaostajille samaan tapaan kuin töissä ollessani. Kaikkeista kivointa on, kun joku vastaa hymyyn :)

6. Aikaiset aamut. Tykkään herätä ajoissa, hääräillä mahdollisimman paljon ja ajan kanssa ennen kuin pitää lähteä töihin. Jos käyn aamulenkillä, ajoitan sen niin, että lenkin jälkeen ehdin vielä olla kotona vähintään tunnin. Kiireessä iskee paniikki, menee pasmat sekaisin ja tulee vähintään pakattua mukaan ihan väärät eväät.

Päivän asu:
Toppi ja neuletakki
H&M - Farkut Pieces

7.
Tekstiviestit. Olen enemmän tekstiviesti- kuin soittajaihmisiä, ja musta on ihanaa kun joku ilahduttaa päivää vaikka ihan pienellä viestillä, mutta joka on täynnä ajatusta :) Parasta on, jos saa samalta (miespuoliselta;)) ihmiseltä kaksi tekstiviestiä peräkkäin ilman että on päässyt itse vastaamaan siinä välissä :))

8. Tanssiminen. Baarissakin joo, mutta etenkin yksin kotona. Hyvä jorausmusiikki soimaan ja pylly pyörimään! Haha onneksi kukaan ei ole näkemässä niitä kuvioita :D

9. Hyvä treeni. Hyvä treeni, parempi mieli :) Se kun on antanut itsestään kaiken, hiki virtaa ja naama voittaa tomaatin punaisuuskilpailussa. Ihan huikea tunne!



10. Uuden hyvän musiikin löytäminen. Tänään aamulla bongasin tämän kappaleen ja siitä lähtien se onkin soinut repeatilla. Tässä on ihan hirveän hyvä tunnelma ja siitä tulee superhyvälle tuulelle :) Vaikka itselläni ei olekaan tänä kesänä lomaa, niin kai sitä silti voi olla lomafiilis? :)

Jätän haasteen avoimeksi kaikille ihanille bloggaajille,
jotka haluavat jakaa omat ilonaiheensa :)

17 kommenttia:

  1. Ihania juttuja, vaikka ei kiva, että sulla on ollut semmoinen päivä <3
    Työstä saatu hyvä palaute on kyllä iso plussa! Meillä sitä ei tunnu liian usein tulevan, mutta sitävastoin kuulet sekunnissa, kun et ole toiminut hyvin. Muistan varmaan ikuisesti Ausseissa työskennellessäni niiden asukkaiden (vanhuksia) vuolaat kiitokset ja parhaan palautteen mitä pienimmästäkin asiasta, jossa autoin. Siitä saa paljon tsemppiä ja voimaa, kun kuulee, että sinusta pidetään ja teet jotain oikein :)

    Aurinkoa viikkoosi muru <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä päivä oli kyllä kaikin puolin aika pyllystä :/ Kroppakin tuntui reagoivan typerään oloon, sillä jossakin kohtaa mulla oli alilämpöä. Nyt on onneksi parempi olo ja mieli :))
      Kriittinen palaute on tietysti aika ajoin paikallaan, mutta sekin menettää merkityksensä jos positiivinen palaute unohtuu kokonaan. Ihana kuulla, että edes jossakin osataan arvostaa epäilemättä hienoa ja arvokasta työtäsi :)))

      Kiitos murunen ja kaikkia ihania asioita myös omaan viikkoosi ♥

      Poista
  2. Oletpa symppis mimmi, ei voi muuta sanoa! :)

    Olisitko valinnut tuon vasemmanpuoleisen topin...? Sen vähemmän röyhelöisen. ;)

    Hymystä samaa mieltä, aina pelastaa päivän jos tuntematon hymyilee. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Emmää kestä ♥ Anumaaria, sulta tulee niin hienoja kommentteja, etten enää tiedä mitä sanoisin.. Olet hurjan ihana ♥ :))))
      Ja hei oikein veikattu! Tuo vaaleampi toppi lähti mukaan, ja koitan saada siitä parempaa kuvaa lähipäivinä :)
      Ihan totta - hymyllä on tosi suuri vaikutus :)))

      Poista
  3. Hih, kivaa kun vastasit haasteeseen!:) Ja ihanaa jos se piristi edes vähän jos sulla oli kurja päivä:/ Toivottavasti loppuviikkosi on aurinkoisempi, kaikella tapaa!<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos lili tästä haasteesta! Tekee tosi hyvää välillä pysähtyä ja miettiä niitä elämän pieniä, tärkeitä iloja :))
      Ja kiitos ihanuus ♥ Uskon vahvasti, että tästä tulee vielä hyvä viikko :))) Kesäisen aurinkoista viikkoa myös sulle! ♥

      Poista
  4. Hei!

    Vaikutat niin söpön suloiselta tyttöseltä! Olen seuraillut blogiasi aina silloin tällöin (ja tulen aina hyvälle tuulelle)ja mieltäni on joskus jäänyt vaivaamaan seuraava asia: onko sinulla puolisoa tai lapsia ollenkaan? Käsittämätöntä jos näin ei ole ;) vaikutat niin mukavalta immeeseltä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa!
      Iiiih mikä ihana kommentti!! ♥ Tämä päivä vaan paranee paranemistaan, kun saa lukea näin upeita sanoja :))) Kiitos niistä Sinulle, ja tosi kiva kun olet löytänyt tänne :)
      Voi, ihan itsekseni elelen ja ilman lapsia. Uskon kaikella olevan aikansa ja paikkansa, ja nuokin asiat osuvat kohdalleni jos niin on tarkoitettu :) En siis panikoi enkä stressaa elämäntilanteestani vaan nautin siitä sellaisena kuin se on :)) Toivon kyllä jonain päivänä saavani oman, pienen perheeni ♥ :)

      (Luin kommenttisi varmaan viis kertaa.. Ihan mieletön. KIITOS ♥ )

      Poista
    2. Heippa!

      Vastaan tähän nyt vaikken alkuperäiseen viestiin liitykään, mutta myös minä uskon siihen, että asiat tapahtuvat aina juuri niin kuin on tarkoitettu. Olin muutaman vuoden yksin ja kärsin erosta TODELLA paljon, ja nykyisin seurustelen miehen kanssa jonka aina ennen nimesin ystävilleni olevan unelmieni mies koko maailmassa, vaikka mukaan luettaisi mitkä tahansa julkkikset :D Nyt odottelemme omakotitalomme rakentuvan. Halusin kertoa tämän vain siksi, että on tosiaan turhaa stressata tulevasta, ne oikeat asiat tulevat vastaan silloin kun on sen aika! :)

      Ihanaa ja aurinkoista kesää!

      Poista
  5. Kran turismo just paras biisi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottoman samaa mieltä!! Soi vieläkin repeatilla ;))

      Poista
  6. Ihana haaste, näitä on kiva aina lueskella. :)) Harmillinen päivä sulla oli, mutta toivottavasti ei jäänyt pahasti häiritsemään. =)

    - Tiiu

    p.s. Mä veikkaan tuota ensimmäistä puseroa? :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih onpas kiva kuulla, että nämä ovat myös lukijoiden mieleen - musta kun on niin kiva toteuttaa näitä :)) Ja lisää on muuten tulossa! ;)
      Maanantain murheet ovat nyt takanapäin ja hymyssäsuin aloitellaan tätä aurinkoista keskiviikkoa :))))

      Ja ihan oikein veikattu! ;) Taidanpa muuten laittaa tuon tänään päällenikin :))

      Poista
  7. Heippa!

    Olen jo jonkin aikaa seurannut blogiasi ja pakko sanoa, että olet kyllä ehdottomasti yksi lempparibloggaajistani! Tuli ihan itsellekin paha mieli, kun luin, että päiväsi oli niin kurja, sä olet jotenkin niin mielettömän sympaattisen oloinen ihminen. Onkin pakko kompata tuota anonyymin aikaisempaa kommenttia, että olen myös tosi useasti ihmetellyt, että miten noin kaunis ja fiksu nainen voi olla sinkku, en käsitä! Henkilökohtaisesti en toki sua tunne, mutta näin blogin perusteella susta saa kyllä aivan mielettömän aidon ja herttasen kuvan :) Jatka siis samaan mallin, blogisi on todellakin aivan huippu :)

    -Satu-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Satu!
      Oiihh ♥ Tämä on yksi sellaisista kommenteista, jotka saa lähes sanattomaksi... Huh, vitsi miten kauniisti sanottu!! Musta tuntuu, etten olisi ollenkaan ansainnut noin hienoja sanoja osakseni, mutta lämpimin kiitos niistä sinulle :)) Olet ihan uskomattoman ihana, Satu ♥
      Hih niin, sinkkuuteen on kai moniakin syitä ;)) Olen nyt ollut sinkkuna vajaan vuoden, joten toisaalta en ole asiaa kiirehtinyt vaan olen nauttinut vapaudestani, omasta ajastani, itsenäisyydestäni. Ja kai sitä alkaa olla vaatimustasokin sitä luokkaa, ettei ihan kuka tahansa kelpaa ;) Mielummin olen yksin kuin huonossa parisuhteessa. Kyllä "se oikea" sieltä eteen tupsahtaa kun sen aika on :)))
      Voi että, ihan älyttömän kiva, että olet tänne löytänyt ja blogini parissa viihtynyt :) En osaa tarpeeksi kiittää tästä kommentistasi ♥ Ihan yhtä hymyä olen nyt täällä sen luettuani :)))) Ihanaa loppuviikkoa Sinulle, Satu! :)

      Poista
  8. hieno teksti! ja muutenkin todella kiva blogi sinulla. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, mikä ihana kommentti! ♥ Suurkiitos, Anniina, piristitpä melkoisesti sanoillasi tätä iltaa :))) Tosi kiva, että oot löytänyt tänne :))

      Poista

Kaunis kiitos kommentistasi ja kiva kun kävit! :)

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Sisällön tarjoaa Blogger.
Designed By Boutique-Website-Design