6.3.14

Luonnollista kosmetiikkaa


Luonnollisuus, luonnonmukaisuus ja puhtaus lienee päivän sanoja niin ruoassa, vaatetuksessa kuin kauneudenhoidossakin. Mielestäni tämä on varsin ilahduttava suuntaus ja se on tuonut tullessaan markkinoille monia uusia, vähintäänkin kokeilemisen arvoisia tuotteita. Olinkin melkoisen innoissani saadessani jokunen hetki sitten mahdollisuuden testata käsinvalmistettuja, korkealaatuisista 100 prosenttisista luonnonmateriaaleista valmistettuja kosmetiikkatuotteita :) Nämä Biokosmetikos Akademijan valmistamat tuotteet ovat kotimaisen Luonnontukku Oy:n yksinoikeudella maahantuomaa kosmetiikkaa.

Olen käyttänyt tuotteita nyt muutamien viikkojen ajan ja olen tykännyt kovasti :) Ihoni on raskauden myötä muuttunut melkoisesti, ja näiden tuotteiden avulla olen saanut erityisen koetuksen alla olleen kasvojen ihon rauhoittumaan. Ennen raskautta ihoni oli tyypiltään selkeästi pintakuiva, mutta nyt sen määritteleminen on ollut lähes mahdotonta. Iho reagoi aivan eri tavalla ja siihen ilmestyi milloin mitäkin näppyjä. Olen nyt hoitanut kasvojani pääasiallisesti aprikoosiöljyllä sekä calendula -voiteella, ja lisännyt tarpeen mukaan ongelmakohtiin hyaluronic -seerumia. Tätä komboa voin suositella muillekin! Ihanan tuoksuista laventeliöljyä olen puolestaan levittänyt suihkujen jälkeen rintojen ja vatsan alueelle raskausarpia ehkäisemään.


"Calendula on tunnettu antiikin ajoista lähtien sen parantavien ominaisuuksien vuoksi. Tämä voide kosteuttaa ja pehmentää ihoa, auttaa hoitamaan ihottumia, psoriasista, vaurioitunutta ihoa ja vähentää punoitusta. Calendula voide rauhoittaa herkkää tai auringon polttaamaa ihoa.Laventelin eteerinen öljy stimuloi ja uudistaa ihoa. Aprikoosin ytimen öljy taas auttaa voidetta imeytymään nopeasti ihoon. Suositellaan kuivalle ja aikuiselle iholle."



"Aprikoosiöljyä uutetaan aprikoosin siemenistä. Aprikoosiöljy on erityisen hyödyllistä kuivalle, kypsälle ja herkälle iholle. Se vähentää tulehdusta iholla ja sillä on rauhoittava vaikutus. Aprikoosiöljyssä on runsaasti vitamiineja mm B1, B2, B6, B17 ja E -vitamiinia, näitä tarvitaan ihon hyvinvointiin. Aprikoosiöljy sopii myös imettäville äideille.

E-vitamiini on yksi tehokkaimpia antioksidanteista joka auttaa taistelussa vapaita radikaaleja vastaan. (Vapaat radikaalit ovat lähinnä lyhytikäisiä energiapitoisia atomeja tai molekyylejä, joita muodostuu normaalisti aineenvaihdunnassa myrkkyjen, säteilyn ja elimistön käyttämän hapen vaikutuksesta. Ne reagoivat agressiivisesti muihin molekyyleihin ja myös solun DNA:han. Näin ne muuttavat normaaleja soluja syöpäsoluiksi).

Öljy imeytyy helposti iholle, koska se sisältää suuria määriä öljyhappoa. Se ei jätä rasvaista tunnetta iholle joten öljyä käytetään myös kasvojen hierontaan. Tämä öljy on erinomainen kosteuttaja se pehmentää ja auttaa ihoa näyttämään nuoremmalta."


"Hyaluronic tehoseerumi kuivalle iholle. Todellinen tehokosteuttaja joka samalla ehkäisee ihon ennenaikaista vanhenemista ja suojaa ihoa haitallisilta ympäristömyrkyiltä."


"Laventeliöljy hoitaa haavaumia, arpia, raskausarpia sekä palovammoja. Öljy ehkäisee bakteerien kasvua, pehmentää sekä parantaa ihoa."


Tuotteet on hirmuisen riittoisia ja sen vuoksi pieni määrä tuotetta riittää. Lisäksi luonnonkosmetiikan kyky kosteuttaa ihoa on mielestäni aivan toista luokkaa kuin markettituotteissa! Ja kauniita asioita rakastavana on näiden purnukoiden ulkonäönkin puolesta annettava pluspisteitä ;)

Lisätietoa Luonnontukku Oy:sta sekä heidän tuotteistaan löydät täältä ja yrityksen Facebook -sivut täältä!

Onko Sinulla kokemusta luonnonkosmetiikasta? Vaikuttaako omaan ostopäätökseesi se miten ja millaisista aineksista kosmetiikka on valmistettu? :)


Lainatut tekstit Luonnontukku Oy:n internet -sivustolta.

3 kommenttia:

  1. Heippa! Osaatko sanoa onko yrityksellä muuta myymälää kuin verkkokauppa, kun en nettisivuilta saanut selville? :) Ilmeisesti kyseessä porilainen yritys.

    VastaaPoista
  2. Aloin käyttää luonnonkosmetiikkatuotteita kolmisen vuotta sitten ystäväni suosituksesta. Hän oli perehtynyt kosmetiikan "myrkkyihin" ja täyteaineisiin, kiinnostunut luonnonkosmetiikasta ja perustanut alan liikkeen. Kuultuani, mitä ylimääräistä tavallisessa kosmetiikassa on, halusin kokeilla itsekin luonnonkosmetiikkaa, mutta olin tosi skeptinen niiden toimivuuteen. Erityisesti meikkipohjalta vaadin paljon, koska haluan, että iho on tasainen. Olin ihan myyty, kun kävin liikkeessä koemeikissä - en olisi uskonut, että pelkkää mineraalia sisältävällä mineraalimeikkipohjalla saa niin hyvää lopputulosta! Ihoni on pysynyt todella hyvänä ja finnittömänä, kun en enää käytä öljyllä ja säilöntäaineilla kyllästettyjä meikkivoiteita..

    Hiljalleen olen vaihtanut kaiken kosmetiikan luonnonkosmetiikkaan (paitsi dödön ja hiustenmuotoilutuotteet), mutta en olisi alkanut käyttää niitä vain luonnollisuuden vuoksi - laatu ennen kaikkea. On kyllä kiva tietää, että verenkiertooni ei imeydy kosmetiikasta mitään ylimääräistä.

    Nuo purnukat näyttävät tosi ihanilta!! Tuo öljy olisikin ollut hyvä raskausaikana. (Toivottavasti vältyt raskausarvilta! Minä en säästynyt. :)) Käytän pääasiassa hyväksi havaittuja Barefaced Beautyn, Madaran ja Couleur Caramelin tuotteita, mutta uusiinkin voisin tutustua juuri tällaisten suosittelujen perusteella. En hirveästi kokeile uusia tuotteita (muuten kuin suosituksesta), koska en halua hyllyille pyörimään keskinkertaisia tuotteita, jotka jäävät käyttämättä..

    Blogistani löytyy joitain kirjoituksia luonnonkosmetiikasta: http://kotivalossa.blogspot.fi/search/label/Luonnonkosmetiikka

    VastaaPoista
  3. Vuosia käyttänyt vain luonnonkosmetiikkaa. Meikeissa Sante on tuttu ja laadukas merkki, vartalopesut ja kuorinnat teen Laveran ihanilla tuotteilla. Satunnaisesti tulee kokeiltua myös muita merkkejä mut palaan aina noihin hyviin vanhoikin tuttuihin :)

    VastaaPoista

Kaunis kiitos kommentistasi ja kiva kun kävit! :)

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Sisällön tarjoaa Blogger.
Designed By Boutique-Website-Design