26.3.13

Uusi puhelin



Ajan on ollut pakko nauttia useampi tölkillinen Redbullia ja saada siivet. Ei tähän tuntien, päivien ja kokonaisten viikkojen selittämättömään katoamiseen ole muutakaan selitystä. Koulutus Turussa meni yhdessä hujauksessa ja viikkojen välissä olevat viikonloput sitäkin nopeammin. Tuntuu, ettei mitään ehdi tekemään kunnolla ja elämä on nyt yhtä paikasta toiseen juoksemista. Kaiken kukkuraksi lisäsin tähän keitokseen eilisestä alkaen vielä yhden ainesosan aloittamalla autokoulun! Kyllä, tähän päivään asti olen pyyhältänyt paikasta toiseen omien jalkojeni, pyörän, bussin ja muiden kyytien varassa enkä ole kokenut omaa autoa juuri lainkaan tarpeelliseksi. Nyt elämä on kuitenkin muodostumassa sellaiseksi, että kortti ja auto helpottaisivat arkea huomattavalla tavalla ja siksi sellaisen olen nyt hankkimassa :) Hirvittävän jännittäväähän tämä on, ja samalla hitusen turhauttavaa. Useamman vuoden itseä nuorempien kanssa teoriatunneilla istuminen ei ehkä tunnu tässä haipakassa siltä järkevimmältä ajankäytöltä, mutta minkäs teet ;) Eihän se ajolupa oikein muullakaan keinolla irtoa.

Niin. Taisi mulla jotain asiantynkääkin olla ;) Puhelimeni nimittäin hajosi. Aivan säpäleiksi ja pirstaleiksi. On tuosta tosin jo tovi aikaa, mutta nyt luuri päätyi postauksen muotoon, sillä iPhoneen viimein totuttuani olen täysin myyty! Alkuun olin kyseistä merkkiä vastaan oikeastaan siksi, että se löytyy noin joka toisen taskusta. Havittelemaani merkkiä ja mallia ei vain ollut ostoshetkellä tarjolla, joten tämä 4S oli se seuraava vaihtoehto. Helppokäyttöisyys, toimivuus ja ulkonäkö ovat vakuuttaneet minut siitä, että valinta oli täysin oikea :)

Uudella puhelimella olen tallentanut elämääni entistä ehommalla kuvanlaadulla myös Instagramin puolelle, josta sitä voipi seurailla nimimerkin @TARUTK takaa :)



1. Takin uudet napit :) 2. Aurinko kyllä paistaa vaan ei lämmitä :/
3. Erään asun yksityiskohta. 4. Sunnuntaipumpit!

Huomenna postaus vanhasta takista uusine nappeineen!

6 kommenttia:

  1. Juurikin sun näköinen puhelin! Olen itse nokialaisia (en kuitenkaan sananmukaisesti ;)), mutta onhan tuo iphone kaunis. :)

    Kellosi on myös iiiihuna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih kiitti!! Kyllähän tuo puhelin on päässyt paikan sydämessäni ottamaan ;)) Samoin kello ♥

      Poista
  2. Voi että Taru mä niin tiedän miltä susta tuntuu. Hankein ajokortin viime kevään aikana ja olihan ne teoriatunnit niinkuin hyppy takaisin yläasteelle... :/

    Silja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh siltä se nimenomaan tuntuu! :D Hammasta purren tästäkin kyllä selvitään - ja onhan se palkkio kuitenkin tuon kaiken arvoinen, vai mitä? ;))

      Poista
  3. Itsekin vaihdoin syksyllä iPhoneen, ja se oli menoa se. :D

    Arvaa vaan mikä shokki oli palata hetkellisesti vanhaan Nokialaiseen, kun uusi puhelin lähti huoltoon kuukaudeksi (valmistusvirhe, sain kokonaan uuden puhelimen tilalle) tuossa tammikuussa. :D Nokialainen oli kuin olisi vaihtanut autoon neliskanttiset renkaat (:D), niiiiiiin hidas ja todella epätarkka kuva yms, ja mulle kamera on ehdottomuus puhelimessa.

    Voi sitä onnea ja autuutta kun sain iPhonen takaisin käsiini. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Apua :D Miehellä on kakkospuhelimena Nokialainen, ja mä tarvitsen aina selkeät ohjeet ihan sen näppäinlukon avaamisesta lähtien :D Hirveen epälooginen tuon nykyisen puhelimen jälkeen :P Ja iphonen kamera on kyllä ehdottomasti yksi sen parhaita puolia helppokäyttöisyyden jälkeen :)

      Poista

Kaunis kiitos kommentistasi ja kiva kun kävit! :)

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Sisällön tarjoaa Blogger.
Designed By Boutique-Website-Design