28.7.12

B-day Party Part I






Eilen illalla sain sukulaisia vieraakseni, ja juhlistimme yhdessä aiemmin viikolla ollutta syntymäpäivääni :) Pitkien työpäivieni vuoksi valmistelut jäivät melkoisen viimetinkaan, mutta valmista tuli ja pöytään saatiin muutamia herkkujakin :) Kuten monta kertaa aikaisemminkin, myös tällä kertaa klikkasin itseni tarjottavia miettiessäni leipurien kuningattaren, Kinuskikissan sivuille. Siellä on jos jonkinmoisia reseptejä jos jonkinmoisiin juhliin - suosittelen! Nyt päätin testata houkuttelevan näköistä marenkista kesäkakkua, joka osoittautui ihan nappivalinnaksi! Oman marenkini tein ohjeessa annetun vinkin mukaan uunipellille, jolloin sain kerralla 2 samankokoista suorakaiteenmuotoista levyä - pyöreät marengit kun olisivat vaatineet kiertoilmauunin (tai rutkasti enemmän aikaa). Kirsikat jätin myös pois ja koristelin kakun pelkillä mansikoilla ja mansikkasuklaalla (olenko jo kertonut kuinka paljon pidän mansikoista? ;)). Marenginvalmistukseen tarvittavaa aikaa lukuunottamatta kakku on supernopea ja helppo tehdä. Kokeilkaapas! :)

13 kommenttia:

  1. Aivan ihania ruusuja ja herkkuja <3 Tuosta kakusta olikin jo puhetta :D Mielelläni tuohon pöytään olisin istunut, voi slurps :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihii, kiitos muru ♥ Kuten aiemmin sanoinkin, niin sun pitää oikeasti kokeilla tuota kakkua! :)))

      Poista
  2. Waaaau!! Ihanan näköinen kakku! Ja muutenkin upeen näkönen kattaus:)) mistä noi tuolit on?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kaunis kiitos!! :)) Tuolit on peräisin Jyskistä :)

      Poista
  3. Voi luoja toi mansikkasuklaamarenkikakku näyttää niin unelmalta! Oli varmaan aika hitsin hyvää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, oli kyllä hyvää! Kinuskikissan ohjeilla ei ole tainnut koskaan mennä vikaan - suosittelen :)))

      Poista
  4. Mammanhan käsi siinä hamuaa ties monennettako sulkaamansikkaa:)

    VastaaPoista
  5. Aivan unelma tuo kakku! Pakko tehdä joskus itsekin tollainen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tee ihmeessä, helppoa ja superhyvää! Ainut mikä vie aikaa on marengin valmistus, mutta muutoin kakku on nopea ja helppo täyttää ja laittaa samantien tarjolle :))

      Poista
  6. Herkullisen näköinen kakku! Mistä oot noin paljon ja noin hyviä mansikoita löytänyt? :o täällä ei enää löydy kuin valmiiksi ihan mörssääntyneitä huonokuntoisia mansikoita, ja nekin maksaa liikaa. :((

    - Tiiu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikä? Tiedätkös, just eilen mietin kaupassa, että onpas jännä kun mansikat tuntuvat täällä olevan vasta nyt parhaimmillaan! Ennen ne olivat ihan puuroa viimeistään seuraavana päivänä, mutta nyt mansikat ovat kiinteitä ja maukkaita monta päivää oston jälkeenkin! Ostin siis ko. mansikat S-Marketista ja hintaa niillä oli 2,50 euroa :)

      Poista
    2. No voi höh, täällä mansikat on ihan muhjuisia jo kaupassa. :O :D

      - Tiiu

      Poista

Kaunis kiitos kommentistasi ja kiva kun kävit! :)

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Sisällön tarjoaa Blogger.
Designed By Boutique-Website-Design