21.11.11

Totta vai Tarua

  Olen saanut jonkun verran kyselyjä siitä, millainen henkilö täältä blogin takaa oikeen löytyy :) Koitan nyt tarkentaa kuvaa ja kertoa sen verran, kun tällä hetkellä sopivalta tuntuu.

 
IKÄ: Tähän voin vain sanoa, että olen juuri sen ikäinen miltä näytänkin ;) Kuvista varmaan näkee, että kyllä sitä elämää ja kokemuksia on jo jonkin verran karttunut :)

KOTI: Asun itsekseni omistusasunnossa keskisuuressa kaupungissa länsirannikolla. Tämänhetkinen kotini löytyy siis kaupungista, josta olen alunperinkin kotoisin ja täällä asuvat perheeni ja rakkaimmat ystäväni. Olen myös asunut lyhyehköjä aikoja Tampereella ja Oulussa. Joskus tulevaisuudessa voisin kuvitella vielä palaavani Tampereelle. Mielettömän ihana paikka :)

KOULU JA TYÖ: Lukion jälkeen opiskelin yliopistossa, mutten koskaan valmistunut sieltä. Nyt suoritan tradenomin tutkinnon viimeisiä kursseja ammattikorkeakoulussa, jotka olivat parisen vuotta jäissä työelämän temmattua mukaansa. Suuntautumisvaihtoehtoni on markkinointi ja viestintä. Opintojeni ohessa teen asiakaspalvelutöitä ja projektiluontoisia käännöshommia.

HARRASTUKSET: Rakkain harrastukseni on ollut kilpatanssi, joka olikin tärkeä osa elämääni noin 10 vuoden ajan. Tanssi on edelleen lähellä sydäntäni, ja pientä helpotusta saan zumbatunneista sekä pyörähtelyistä baarien tanssilattioilla :) Ja ne muuvithan on luonnollisesti niinku Jaggerilla ;) Nyt harrastuksen virkaa toimittaa kuntosalilla ahkeroinnin lisäksi BodyPump-, zumba-, BodyCombat-, sekä uusin ihastukseni CXWorx -tunnit.

Noin. Lisäkysymyksiä saa toki esittää, ja vastailen niihin mielelläni niissä rajoissa kuin tuntuu hyvältä kertoa :)

7 kommenttia:

  1. Mukava tietää susta vähän enempi. =) Oioi, sun pitää kyl ehdottomasti kertoa tosta tanssista enemmän, mm. miksi lopetit? ja laittaa vaikka pari kuvaa(?)!!! =) Kaunis olet, ja eihän naiselta sovikaan kysyä ikää. ;)

    - Tiiu

    VastaaPoista
  2. Olipa kiva tietää vähän lisää :) Sitä itsekin mielellään kertoo joskus jotain, jotta blogia lukevat voi muodostaa kuvan kirjoittajasta. Vaikka eihän se välttämättä ole tarpeellista, mutta kivaa silti :)

    Se on jännä miten ihmiset palaa juurilleen! Siihen varmaan tarvitaan hieman isompi paikka, kuin se pieni tuppukylä, josta itse olen kotoisin. Sinne jos muuttaisi takaisin niin sivistyksen pariin taitaisi olla liian pitkä matka ;) Länsirannikolla olis mukava käydä! Aika usein tulee vaan ajettua läpi tai ohi.

    Oih, käännöstöitä! Homma jota tekisin heti, jos osaisin kääntää ;D
    Ihanaa, yksinään puurtamista, jota rakastaisin ;)
    Ainakin kuvittelen niin..

    Ja vau, kilpatanssia! Uskon, ettei tuommonen koskaan unohdu täysin, vaikka sen oliskin lopettanut. Musiikki saa varmaan silti liikkeelle.. Mä oon semmonen baaritanssija, ettei mulle oikein löydy kaveria, kun kaikki haluaa vaan baarissa istua ja jutella. Siis mitä se sellanen on? :D

    Mut muusta tanssista en sitten mitään tiedäkään. Ihanaa ja hyvää liikuntaa se varmasti ois!

    Ps. huomasin, että olit toteuttanut mun toiveen, kiitos! Käyn lukemassa, kun mulla on enempi aikaa!

    VastaaPoista
  3. Tiiu: Kiva kuulla! Kerron kyllä mielelläni enemmän tanssiharrastuksesta :) On se ollut tässä mielenpäällä, mutta en vaan ole vielä saanut aikaiseksi ;) Koitan laittaa postausta tulemaan mahdollisimman pikaisesti! :))) Ja kiitos ihana, noinhan se juuri on tuon naisen iän suhteen ;)

    Cherry: Totta! Itsekin tykkään kuulla enemmän blogin kirjoittajista, mutta ymmärrän myös sen, että ihan kaikkea ei tässä kaikille avoimessa nettiavaruudessa halua paljastaa :)
    Niin se kai on, että sillä omalla kotikylällä on aina oma paikkansa sydämessä :) Joillakin se vaatii pidemmän ajan muualla, toiset kaipaa takaisin jo hetkenkin poissaolon jälkeen. Mulla asiaan vaikutti tosi paljon kaipuu perhettä ja ystäviä kohtaan :)
    Käännöstöiden teko on kyllä aika kivaa ;) Vähän se tietysti vaatii itsekuria, ettei mene ihan totaaliseksi lusmuiluksi, kun ei oo ketään potkimassa takapuolelle ;D
    Hihiii sitten meidän pitäisi päästä yhdessä bilettämään!! Mua ei baarissa oikeen muualta löydä, kuin tanssilattialta :) Istuskelu ja juttelu pitää hoitaa aina alta pois ennen baariin astumista! ;)
    Ps. Mä teen usein samoin! Jos huomaan blogeissa juttuja, jotka tekee mieli lukea kunnolla, jätän ne kertaheitolla myöhemmäksi, kun on oikeasti aikaa syventyä ja lukea alusta loppuun :)

    VastaaPoista
  4. Haluaisin kysyä, että mitä kauttaolet päässyt tekemään näitä projektiluontoisia käännöshommia??=) itseäkin kiinnostaisi työn ohella! Vaaditaanko siihen joku kummoisempikin koulutus, vai annetaanko kielen osaamisesta näyttö tms?? =)

    VastaaPoista
  5. Marie: Minulle tarjotiin tätä käännöstyömahdollisuutta, kun olin toiminut ko. yrityksessä ensin muissa hommissa. Itselläni ei työhön ole minkäänlaista koulutusta, vaan annoin nimenomaan näytteen osaamisestani :) Työnantaja oli varsin tyytyväinen työni jälkeen, ja on siitä lähtien tarjonnut hommia useampaankin otteeseen! Kannattaa siis tuoda oma osaaminen esiin ja ilmaista kiinnostuksensa tällaisen työn tekoon. Varmaan aika monetkin yritykset haluavat käyttää vieraskielisiä teoksia, ja niiden sisäistäminen käy monelle helpommaksi, kun ne on käännetty sille omalle äidinkielelle :)

    VastaaPoista
  6. Etkö asukaan tampereella ? Ihanku oisin nähny sut gogolla stepissä yks päivä ? :o

    VastaaPoista
  7. aahaa, oletpas siis onnekas!;) Kuulostaa hyvältä, täytyykin pitää silmät&korvat auki mahdollisuuksista! Olisi niin kiva käyttää omaa kielitaitoa, siitä olisi muille hyötyä, mutta myös itselle, että pysyy vireessä. Kiitos :)

    VastaaPoista

Kaunis kiitos kommentistasi ja kiva kun kävit! :)

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Sisällön tarjoaa Blogger.
Designed By Boutique-Website-Design