19.9.14

Syksyn suosikkini


Jo jokunen aika sitten sain kivan syksyisen haasteen hurmaavalta kaimaltani, Tarulta. Sitten kaiken tohinan keskellä unohdin koko homman, mutta eilen kävi niin iloisesti, että suloinen Jenni heitti samaisen haasteen blogini suuntaan :) Laitoinkin hetimiten mietintämyssykän päähän ja aloin pohtimaan, mistä mun syksyn lempparijutut mahtaa tänä vuonna koostua.

Noh. Koitan pitää koko homman kohtuu simppelinä. Mulla on menossa vaatekaapin karsinta ja harjoittelen jatkuvasti ostosten minimointia. Tarkoitus on satsata laatuun, ei määrään. Niinpä mun syksyn suosikitkin on koottu vain muutamasta olennaisesta osasesta. Revityt farkut on mun listalla tällä hetkellä numero uno. Niiden ympärille saa koottua niin arkisen kuin vähän juhlavammankin kokonaisuuden, kuten Olivia Palermo kollaasissani taidokkaasti osoittaa :) Erilaiset mahdollisimman laadukkaat neuleet ja neuletakit on myös äärimmäisen käteviä. Neuleisiinkin saa kivasti pientä särmää, kun lisää niihin erilaisia koruja ja huiveja. Paksuja huiveja mun onkin tarkoitus hankkia vielä parissa eri värissä, jotta huivien yhdistäminen asuun kuin asuun helpottuu. Ajatuksena olisi saada käyttöarsenaaliin musta, valkoinen, harmaa ja beige huivi. Niillä luulisi pötkivän pitkälle :) Kenkäpuolella Hunterit on syyssateissa ihan ehdottomat! Tyylikkäät saappaat pitää jalat kuivina eikä oikeesti voi olla mitään hienompaa, kuin kääriä jalat pehmoisiin villasukkiin, sujauttaa Hunterit jalkaan ja olla ihan salonkikelposta kamaa shoppailuretkeä varten :) Ja sitten kun ei sada, luotan kiilakorkonilkkureihin. Huippumenopelit tällaiselle äiti-ihmisellekin ;)

Listaan voisin vielä lisätä kevytuntuvatakin ja pipon/hatun. Jos mulla olisi riittävästi rohkeutta, haluisin ihan älyttömän paljon käyttää esim. tätä Lindex nättiä hattua. Mutta en mä taida uskaltaa. Enkä edes tiedä sopiiko mulle mikään hattu. Taidan siis tyytyä pipoon :)

4 kommenttia:

  1. Ihana toi neuletakki! Mistä sen löysit?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Polyvoren kautta nappasin kuvan, mutta se näyttäisi olevan Vilan mallistoa :) Tässä linkki neuletakkiin, mikä on muuten munkin mielestä tosi ihana!

      http://vila.com/vila/knit-cardigans/cozy-knit-cardigan/14022173,fi_FI,pd.html?dwvar_14022173_colorPattern=14022173_CameoRose&forceScope=

      Poista
  2. Revityt farkut on aina hyvä idea. ;) Nyt viileiden ilmojen yllättäessä sitä on alkanut tajuta, että pirulainen kun en omista montaakaan neuletta!
    Myös laatuun panostaminen on alkanut täällä päässä. Edelleen tulee ostettua silloin tällöin muutamat vähemmän laadukkaat vaatekappaleet, mutta ajattomiin yksilöihin aijon kyllä panostaa ihan kunnolla. Niihin kuuluu ehdottomasti laukut, kengät, huivit, silkkipaidat ja neuleet..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Indeed my friend! Juurikin näin :) Ja hei, kyllä mäkin sorrun aika ajoin niihin ketjuliikkeiden halpisjuttuihin, mutta pakkohan sellaisiakin on joskus saada ;) Mut just noin ku sanoit; laukut, kengät ja suurin osa puseroista olis hyvä olla sieltä laadukkaammasta päästä, ettei joka vuosi tarttis olla uusia hankkimassa :)

      Poista

Kaunis kiitos kommentistasi ja kiva kun kävit! :)

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Sisällön tarjoaa Blogger.
Designed By Boutique-Website-Design