4.12.13

Tupareiden tarjoilut ja lahjat


Vielä yksi kuvapläjäys tupareista :) Tarjoilujen osalta päädyin päästämään itseni suhteellisen helpolla, enkä tällä kertaa leiponut mitään. Katoin pöytään suolaisen sekä makean buffetin, josta jokainen sai koota itselleen mieluisen kokonaisuuden.

Suolainen puoli koostui ruokaisasta salaatista ja makea mascarponevaahdosta marenkeineen, karkkeineen ja hedelmineen :) Lisäksi tarjolla oli kolmioleipiä ja juustolautanen. Kolmioleivät oli ehdoton hitti (etenkin miesten keskuudessa), joita voin suositella ihan kaikille juhlien järjestäjille niiden maittavuuden ja helppouden vuoksi :) Sekoita siis vain keskenään ruohosipulituorejuustoa ja pilkottuja kinkkusiivuja, laita täytettä kahden leivän väliin ja leikkaa kolmioksi. Koristele vielä puolikkaalla kirsikkatomaatilla ja basilikanlehdella cocktail -tikun avulla. Iisipiisi ja niin hyvää! :)




Tyhjentyneet kipot ja sammutetut kynttilät.
Juhlaväki katosi kaupunkiin jatkoille, ja talon valtasi hiljaisuus :)

Saatiin tosi paljon tosi ihania lahjoja Tuntui ihan joululta, kun availtiin paketteja seuraavana aamuna :) Kääreiden alta paljastui The Body Shopin joulukalenteri (jossa jokaisen luukun takana on pieni tuoteyllätys - niin mainio lahja!), glögi- ja viinipulloja, Iittalan kuumajuomalaseja, Pentikin lampunjalat varjostimineen (vihdoin mä sain ne!), itsetehtyjä keksejä kauniissa purkissa, lyhty,  kynttiläasetelma ja muutama näyttävä joulukoriste, omin kätösin tehty joulukalenteri mietelauseineen sekä pienen pieniä vaatteita pienoiselle pallerolle :)




Kaunis kiitos vielä kerran kaikille juhliin osallistuneille mukana olosta
sekä ihan mahtavista lahjoista! ♥

6 kommenttia:

  1. Wau, niin hyvältä näyttää :) Taidankin tehdä huomenna saapuville vieraille kolmioleipiä banaani-suklaa keikauskakun kaveriksi. Jes, loistava vinkki! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos iii ♥ Oooh toi kakku kuulostaa niin hyvältä! :P~ Nam! Ja sen kaveriksi sopii ihan varmasti nuo herkkuleivät :) Kivaa iltaa sinne ♥

      Poista
  2. Upeat tarjoilut! Onnea pienokaisesta tässäkin postauksessa, todella ihana uutinen odotti täällä kun viimein pääsin lukemaan blogiasi! ♥ :)

    - Tiiu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiiu! Ja kiitos paljon myös onnitteluista ♥ :)

      Poista
  3. Voi ihanat tarjoilut kyllä!! Onnea uuteen kotiin ja voimia raskauteen!! <3 olisitko vielä halunnut kertoa, mitä kaikkea sinulla oli tuossa suolaisessa pöydässä ja makeassa.. Voisin hyvin toteuttaa tuollaisen meidänkin pikkujouluihin!! :) ihana blogi sinulla, oot ihan super kaunis!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mikä ihana kommentti!! Kaunis kiitos Sinulle siitä ♥
      Tottahan toki voin kertoa mitä buffettitarjoilu piti sisällään :) Salaattipuolelle tein valmiiksi sekoituksen jäävuorisalaatista, rucolasta, kurkusta sekä tomaatista. Omissa kulhoissaan oli kanaa, taateleita, paprikaa, fetajuustoa, krutonkeja, päärynää, viinirypäleitä ja itse tehtyä salaatinkastiketta (kermaviiliä ja sweet&sour -kastiketta sekoitettuna yhteen, joukkoon ripaus suolaa). Tuohonhan voi sitten lisäillä oman maun ja mieltymysten mukaan oikeastaan mitä vaan! :)

      Herkkupuolella tarjolla oli minimarenkeja, mascarponevaahtoa (mascarponejuustoa, vaahdotettua kermaa, sokeria ja vaniljasokeria), vaahtokarkkeja, suklaakarkkeja, kiwiä, tuoreita mansikoita ja suklaakastiketta. Ja sama homma täällä - pöytään vaan itselle mieluisia herkkuja, joista mahdolliset allergikotkin löytää itselleen jotakin ;)

      Kivoja pikkujouluja sinne teille! :))

      Poista

Kaunis kiitos kommentistasi ja kiva kun kävit! :)

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Sisällön tarjoaa Blogger.
Designed By Boutique-Website-Design