16.8.13

Lomalla - osa I


Noniin! Aloitetaanpa lomamatkakuvien selaaminen kronologisessa järjestyksessä :) Lähdettiin siis tiistaiaamuna varhain kohti Helsinkiä ja sieltä laivalla Tallinnaan. Viron maankamaralle päästyämme päätettiin huristella samantien vielä Pärnuun.






Ajomatka kesti parisen tuntia, ja näin jälkikäteen ajateltuna tuo koukkaus olisi voitu jättää tekemättä, sillä kaupunki oli aika lailla yhtä suurta pettymystä :P Piakkoin paikan päälle saavuttuamme alkoi satamaan kaatamalla ja tuuli puhalsi kylmästi vasten kasvoja. Valitsemassamme ravintolassa ruoka toki näytti hyvältä, mutta maistui melko pahalta. Tämä lähes tragikoominen pyrähdys Pärnussa ei silti aivan toivoton ollut, sillä löysin itselleni superedullisen ja kivan takin! Jipii ;)




Ajoimme vielä samaisena tiistaina takaisin Tallinnaan ja päädyimme yöpymään vanhaan kaupunkiin hotelliin nimeltä My City Hotel. Hotelli oli tosi siisti ja kaupungin vanhaa miljöötä mukaileva. Mikään luksuspaikka ei ollut kyseessä, mutta kelpasi meille erinomaisesti :) Hotelliin kirjauduttuamme ja vaatteet vaihdettuamme lähdettiin vielä pyörähtämään ulkona syömässä. Paikaksi valikoitui ravintola Ribe. Selailin hetken netissä suosituksia kunnes mieleeni juolahti epäilemättä kokenut ja lahjomaton Tallinna -tietäjä: Julia Toivola :) Julian seulan läpäisseitä paikkoja oli useampia, mutta päätimme testata itse tätä laadukkaan oloista ruokapaikkaa. Sitä se tosiaan olikin, ja ruoka oli persoonallisen makuista! Tässä tapauksessa persoonallinen on ehdottomasti positiivisessa merkityksessä sanottu, sillä ruoassa oli niiden omia makuja - muistuttamatta Suomessa totuttua ketjuravintolamössöä ;)


Siinä oli tiivistetysti reissumme ensimmäinen päivä :)

4 kommenttia:

  1. Ribe on meidän ehdoton suosikkimme Tallinnassa<3 kertaakaan ei ole tarvinnut pettyä !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, te olette löytäneet sinne useammankin kerran! Paikka oli kyllä loistava, ja tulee varmasti mentyä toistekin :))

      Poista
  2. Heh, Pärnu tosiaan on aika pettymys sadesäällä... Ihastuimme viime kesänä sen hiekkarantaan ja loma oli todella onnistunut (lukuunottamatta ruokatarjontaa...). Tänä kesänä siellä käydessämme aurinkoa ei juuri näkynyt, eikä Pärnussa oikein ole muuta houkuttelevaa kuin ranta... Olisikin pitänyt panostaa Tallinnaan, kuten te! :) Ja muuten, nuo teidän Pärnun ravintolan annokset jopa näyttävät ihan ok:lta. Oman kokemukseni mukaan sieltä oli lähes mahdotonta löytää ravintolaa, jossa ruoka olisi ollut enemmän kuin Suomen huoltoasematasoa.

    Kirjoitinkin pienen pätkän reissusta:
    http://kotivalossa.blogspot.fi/2013/07/parnun-loma.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis todella! Käytiin kurkkamassa rantaa, ja harmitti todella, ettei aurinko sillä hetkellä suonut säteitään ja lämpöään :/ Varsinkin, kun kävin kurkkamassa postauksesi, jäin vähän haikailemaan helteisen Pärnun loman perään... ;)Ranta oli kyllä upea, ja todettiin miehen kansa, että esim. Yyteri voisi ottaa paikasta mallia!

      Poista

Kaunis kiitos kommentistasi ja kiva kun kävit! :)

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Sisällön tarjoaa Blogger.
Designed By Boutique-Website-Design