4.10.12

Maatilapuoti Wanha















Omaan kotikaupunkiini on elokuun puolessä välissä tullut eräs aivan ihana kauppa. Maatilapuoti Wanha on pitkäaikaisen haaveen toteutuma, suloinen pieni kauppa keskellä kaupunkia. Ideana on suosia lähi- sekä luomuruokaa niin pitkälle kuin se vain on mahdollista. Ihan kaikkea ei läheltä saa ja luomuakin on vain osa, mutta valmistajat ovat pieniä ja pusseissa on mahdollisimman puhtaat jauhot - jos näin voisi sanoa ;) Puodin pitäjän kanssa keskustellessani minulle valkeni, kuinka hankala prosessi ja monen lipun sekä lapun täytämisen takana on saada tuotteelle luomu -merkintä. Itse en ainakaan enää tuijota liiaksi luomu -merkkiin, jos tiedän tuotteen tulevan joltakin pieneltä, luonnonmukaisin tavoin toimivalta tuottajalta.

Pienestä koosta huolimatta kaupassa on varsin laaja valikoima. Hyllyt notkuvat oikeastaan kaikkea mitä ajatella saattaa: lihaa, kalaa, vihanneksia, raakamaitoa, kahvia, säilykkeitä, makeisia, leipää, pastaa, juomia ja jopa pieniä kodin siivoustarvikkeita. Mikä hienointa, puodista löytyy oma nimikkokahvi, mikä on valmistettu yhteistyössä paikallisen kahvilan kanssa! Ihan mahtavaa :)

Mukavan juttutuokion jälkeen poistuin myymälästä spelttileipä kainalossa. Leivät sinällään olen viime aikoina karsinut ruokavaliostani, mutta tätä oli pakko maistaa. Ja kyllä kannatti ;)

Toivon Maatilapuoti Wanhalle menestystä ja pitkää ikää :)

10 kommenttia:

  1. Ihastuttava pieni kauppa <3 toivottavasti muutkin löytäisivät tiensä tuonne! Voi kunpa täällä meidänkin perällä olisi tuollainen kauppa!
    Ps. Kommentoin tuota sun aikasempaa postausta, jossa sulla oli päällä tuo H&M:n musta ohut paita, mikä koko sulla on tuosta paidasta? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa toivon minä, tuollainen kauppa saisi olla olemassa aina! Toivotaan, että teillekin jossain vaiheessa tulisi vastaava :)

      Voi, pahoittelut että vastaukseni kommenttiisi viipyi, mutta nyt olen siihen vastannut :)) Koko on siis 34!

      Poista
  2. Hurjan suloinen puoti! :) Löytyi paljon ihania juttuja, ja jotenkin tosi kotoinen tunnelma. Nam mitä herkkuja ^^

    Satu
    Indie by heart

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juurikin sitä, kotoinen ja lämmintunnelmainen puoti ♥ Paljon, paljon herkullisia juttuja tosi kauniissa pakkauksissa :)) Tuonne kelpaa mennä vaikka ihan vain ihastelemaan :)

      Poista
  3. Multa on mennyt tää ihan ohi! Missä tämä kauppa on?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Torin laidalla, Mäkilän leipomon vieressä! Käy ihmeessä, tosi paljon hyviä tuotteita ja ihana kauppa muutenkin :))

      Poista
  4. Oi, rakastan tällaisia kauppoja!:) Toivottavasti tulee menestymään!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama täällä! Tuollaiset pikkuiset putiikit on ihan parhaita ja niissä on jotenkin pysähtynyt, rauhallinen tunnelma. Oma kiire unohtuu hetkeksi ihan kokonaan :)) Toivotaan, että kauppa saisi jatkaa mahdollisimman pitkään! :)))

      Poista
  5. Kiitos todella kauniista kuvista! Itse keskustan tuntumassa asuvana en vielä ole päässyt (ehtinyt, jaksanut, yms. verukkeita ....) kauppaan tutustumaan, mutta mennään kyllä aivan pikimmiten ; )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, onpa kiva kuulla, että kuvat miellyttää! ♥ :)) Kauppaan kannattaa kyllä mennä ajan kanssa, jotta ehtii tutustua kaikkeen mitä puodissa on tarjolla :) Ihastut varmasti!

      Poista

Kaunis kiitos kommentistasi ja kiva kun kävit! :)

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Sisällön tarjoaa Blogger.
Designed By Boutique-Website-Design