2.6.12

Mikä kesä?

Vietän parhaillaan lauantai-iltaa kotosalla, itsekseni ja ihan rauhassa. Flunssainen työviikko on vaatinut veronsa enkä jaksa nyt lähteä yhtään mihinkään. Lisäksi tuo ulkona vallitseva säätila ei millään muotoa houkuttele poistumaan lämpimistä sisätiloista. Täällä on koko viikon ollut todella sateista, harmaata ja kylmää, ja ihmiset askeltavat lits läts lätäköissä keltaisissa sadetakeissaan. Lämpötilatkin huitelevat jossakin 10 asteen tietämillä. Muita blogeja lueskellessani saan kuitenkin ihastella upeita bloggaajia kauniissa, kevyissä kesäasuissaan. Onko siellä muualla ihan oikeasti niin kesä? Mihin se meidän kesä katosi?

8 kommenttia:

  1. Mä olen aina muuten ihmetellyt bloggaajien kevyttä pukeutumista, kun itse pukeudun silloin vielä villasukkiin ja neuletakkeihin, kun toiset jo kaivavat silkkipuseroita kevään kunniaksi, mut usein kai kuvat otetaan ennen lämpöisiä kerroksia :) Ihan yhtä kylmää on siis täälläkin ollut :) Mut nyt just tuli aurinko esiin! Viettelen iltaa yksikseen kotosalla.. viiniä ja herkkuruokaa :) Paranemishali!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nojuu. Tai sitten ne bloggaajat on sen verran nuorempia, että niille asun ulkonäkö menee mukavuuden ja lämpöisyyden edelle ;)) Muistan kyllä itsekin harvinaisen hyvin ne ajat, kun tuli hytistyä "hyvältä näyttäen" aivan liian ohuissa vaatteissa säähän verrattuna ;)))
      Nyt aurinko on pilkahntanut täälläkin pariin otteeseen, mutta sitä lämpöä kaipaan kovasti edelleen... Ja kiitos, flunssa alkaa olla jo pian voitettuna! :))

      Poista
  2. Tulin just koirien kanssa iltalenkiltä; sattui sopiva väli sateelle. Kyllä vaan tämä ilma täällä kaupungissa mielen vähän epätoivoiseksi vetää, mutta pilkettä parempaan toi ainakin nuo ihanat siniset lupiinit, jotka ovat alkaneet kukkia rautatien reunassa, tuolla kotikaupunkimme Wanhan Rautatieaseman ja Vesitornin välisessä maastossa. Kyllä se kesä sieltä vielä tulee. Terveisin eräs saman kaupungin katuja tallaaja ; )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ah, lupiinit on kyllä upeita ja näyttäviä kukkasia! :) Oi, onpas kiva että olet tänne blogiin löytänyt näinkin läheltä :))) Jännää ;)

      Poista
  3. Täällä eteläisessä Suomessa on kyllä ollut sateista ja koleaa suurimman osan viikkoa, mutta on se aurinkokin sieltä pilkistellyt, ei vaan kovin lämpöisissä oloissa tosin. :D

    - Tiiu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saisi koko Suomen vallata nyt joku todellinen lämpöaalto! Haluaisin sitäpaitsi alkaa pikkuhiljaa käyttämään noita kunnon kesävaatteitakin ;)))

      Poista
    2. Sama täällä, uudet kesävaatteet odottavat käyttöönottoa. :)) Nauratti hiukan tänään kun kävin kaupassa; lähikaupan pihassa marjoja myyvä tyttö istui toppatakissa kojunsa äärellä asiakkaita palvellessaan. :D Ei ihan uskoisi että kesäkuuta eletään, jos ihmisten pukeutumista katselee. ;) :(

      - Tiiu

      Poista
    3. Ai kauhee :D No mutta se toppatakki ei varmasti ollut yhtään liioiteltua! Varmaan olisi jäätynyt jossain kevyemmässä takissa, kun kuitenkin melkein koko päivän joutuu siinä ulkosalla, paikallaan olemaan... :/

      Poista

Kaunis kiitos kommentistasi ja kiva kun kävit! :)

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Sisällön tarjoaa Blogger.
Designed By Boutique-Website-Design