4.5.12

Nude beige



Ennen vappua kerroin hankkineeni uuden huulipunan. En ole oikeastaan ollenkaan huulipunaihmisiä, mutta olen päättänyt opetella sellaiseksi :) Omistan entuudestaan yhden pinkin huulipunan, mutta se on tuntunut näin alkuun aivan liian räikeältä, joten päätin aloittaa opettelun huomattavasti hillitymmällä värillä. Ja sitä tämä uusi puna totisesti onkin: Lumenen Natural Code Nude beige on hyvin vaalea ja luonnollinen. Plussaa erityisesti tuotteen huulikiiltomaisesta kosteuttavasta ominaisuudesta! :)

Vaikka kuvissa olenkin onnistunut pinnistämään jonkinmoisen hymyntapaisen ilmeen kasvoilleni, niin tämä päivä ei ole millään muotoa ollut minun päiväni. Tässä suora lainaus omasta Facebook -päivityksestäni, jossa tiivistyy koko päivän naurettaviin mittasuhteisiin kohonnut epäonnisuuteni:

"Henkilökohtainen perjantai 13. päivä. Reippaasti yli vuoden ahkerassa käytössä olleen pankkikortin tunnusluku hävisi päästä tuhkana tuuleen kauppareissullani. Liian monen yrityksen ja erehdyksen kautta kortti meni lukitukseen ja pois käytöstä - luonnollisesti just sillon kun pankkien ovetkin pysyvät lukittuina seuraavat 2 päivää. Siispä takaisin kotiin ja verkkopankin kautta rahojen siirto toiselle kortille, ja uusi reissu kauppaan ihan vain huomatakseni, että tämä kortti on mennyt vanhaksi neljä päivää sitten. Takaisin kotiin, uusi kortti laatikosta, jonne sen olin kätevästi arkistoinut ja nyt sitten sitä ruokaa sieltä kaupasta! Onneks ei ollu edes nälkä. Seriously, not my day."

Että näin. Toivottavasti teillä on ollut onnekkaampi päivä. Kaikesta huolimatta kivaa viikonloppua, ihanat!! :)

11 kommenttia:

  1. Voi ei! :S Tuo on kyllä kauhea tilanne, kun yhtäkkiä unohtaa pin koodinsa. Mulla kävi vastaava tilanne, kun olin kirjautumassa nettipankkiin, en millään muistanut sitä tunnuslukua vaikka kuinka muistelin, seuraavana päivänä se sitten iski kuin salama ja tuli sellanen "no sehän se olikin"-fiilis :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No siis joo! Itse asiassa näin siinä kävi tälläkin kertaa: kun viimeinen yritys oli tehty ja kortti lukittuna, niin pam - luku muistui mieleen kirkkaampana kuin koskaan :D Lopulta en kyllä voinut kuin nauraa koko tapahtumaketjulle ;))

      Poista
  2. Onpas sinulle sitten sattunut tympeästi :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kyllä! Meinasi jo usko loppua, kun niin kovasti vastusti ;)

      Poista
  3. Eikä! Onneksi ei ollut oikeasti 13. perjantai, muuten alkaisin taikauskoiseksi! :D Mulla on kans tuo natural coden puna, mutta mulla on luonnostaan niin punaiset huulet, että sillä ei saa oikein kunnon nudea lopputulosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanos muuta :D Kyllä mä silti sen verran taikauskoiseksi menin tuossa kohtaa, etten enää uskaltanut lähteä illalla mihinkään kun pelkäsin huonon onnen vainoavan jossakin nurkan takana ;))
      Tietkö, mä mietin ihan samaa ensikertaa huulipunaa laittaessani - siis että omat huulet olisi kovin punaiset näyttääkseen tämän kanssa riittävän nudeilta. Mutta huomasin sen auttavan jonkin verran, kun laitoin alle Bepanthenia :) Oma huulten sävy jotenkin vaaleni asteen sen avulla :))

      Poista
  4. Höh, epäonnista tosiaan. :( Mutta onneksi sait tehtyä ostoksesi! :))

    - Tiiu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja unohtui kokonaan tuo huulipuna kun luin tuota loppuosaa, mutta siis, todella upea huulipuna, sopii sulle tosi hyvin. :))

      - Tiiu

      Poista
    2. Tosiaan, onneksi sain ostokset tehtyä, sillä olin jo sellaisessa nälkätilassa että kädet tärisi ja päässä kiehui ;D
      Ja kiitos, Tiiu! Hyvä jos huulipuna ei näytä kuitenkaan liian vaalealta, mitä nuden värin kanssa joskus saa pelätä :))

      Poista
  5. Olipas tympeä juttu, mutta huulipunasta on sanottava, että se on vallan ihana. Omani samana värinä alkaa olemaan lopussa jo hiljalleen, ihana arkipuna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis kyllä, kerrassaan tympeä mutta loppujen lopuksi niin älytön, että alkoi ihan naurattaa :D Huumorilla selviää usein niistä pahimmista tilanteista :)
      Samaa mieltä huulipunan väristä: ihana ja juuri sopivan hillitty myös arkeen :))) Ja Dahlia, kiva kun jätit kommentin! :)

      Poista

Kaunis kiitos kommentistasi ja kiva kun kävit! :)

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Sisällön tarjoaa Blogger.
Designed By Boutique-Website-Design