11.3.12

Rauhallinen viikonloppu



Taas se on sunnuntai -ilta ja arki odottaa aivan nurkan takana. Viikonlopun vietin tällä kertaa äärimmäisen rauhallisesti. Eilen illalla pakkasin laukkuuni kaiken tarpeellisen ja lähdin vanhempieni luokse yökylään. Sinne päästyäni sauna odotti lämpimänä, joten pääsinkin saman tien löylyttelemään :) Ja voi että miten hyvää se tekikään pitkän tauon jälkeen! Äidin mittavalla purnukka -arsenaalilla sai vielä kaiken hyvän lisäksi luotua itselleen varsinaisen spa -tunnelman ;) Otin vanhemmilla ollessani vielä kuvat noista pikkusiskoni taiteilemista tauluista. Mun mielestä ne on hurjan taitavasti tehty enkä itse takuulla saisi aikaan mitään noin hienoa! Tuo ensimmäinen taulu on erityisen upea, koska siinä on todellista merkitystä: maalauksessa esiintyy pikkusiskolleni tärkeitä ihmisiä sellaisissa muodoissa, jotka hänen mielestään muistuttaa kyseisiä ihmisiä. Osaattekohan arvata mikä noista kuvaa minua (pupu, hajuvesi, jääkiekko, tanssikenkä, kaulakoru vai kivi)? ;)

13 kommenttia:

  1. Viikon päästä pitäisi itse päästä kokeilemaan poikaystävän vanhempien uutta pihasaunaa :) Oikea puusauna ja kaikkea. Täälläkin on ollut suhteellisen rauhallinen perus viikonloppu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ah, puusauna on kyllä ihan omaa laatuaan :)) Toivottavasti saitte hyvät löylyt! ;)

      Poista
  2. Annoin sulle One Lovely blog-palkinnon, mutta huomasinkin nyt, että olet sen jo saanut ja tehnyt. Mutta haitanneeko tuo :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, ei haittaa ollenkaan ;)) Kaunis kiitos siis palkinnosta ♥

      Poista
  3. Ihana tuo eka taulu! <3 Mä nyt veikkaisin tanssikenkää, mutta toi kaulakorukin ois yksi mahdollisuus... ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, E on todella taitava :) Ja tässä kohtaa voinen jo kertoa, että tanssikenkä on tosiaan oikeaan osunut veikkaus ;))

      Poista
  4. Pikkusiskosi on kyllä todellinen taiteilija, upeita tauluja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä!! Taulut on munkin mielestä upeita :)))

      Poista
  5. http://imageblackandwhite.blogspot.com/2012/03/4-viikon-sisustuskuva-haaste.html

    Tossa ois sulle haaste tai postaustoive/-ehdotus, hih, en omista blogger-tiliä niin pitää haastaa näin. :P :))

    - Tiiu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja veikkaisin tanssikenkää tai kaulakorua. ;)

      - Tiiu

      Poista
    2. Kiitos Tiiu! Muutamia blogeja tässä lukiessani olenkin huomannut tuon haasteen, ja pohdin pitäisiköhän se toteuttaa... Laitetaan hetkeksi mietintämyssyyn ;))

      Ja tanssikenkäarvauksesi oli oikea! :)))

      Poista
  6. Sinulle olisi tunnustus: http://haaveisto.blogspot.com/2012/03/tunnustus.html :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Elli! Olen jokunen hetki tuohon haasteeseen jo ehtinyt osallistua, joten tällä kertaa joudun jättää toteuttamatta :/ Kiitos kuitenkin! :))

      Poista

Kaunis kiitos kommentistasi ja kiva kun kävit! :)

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Sisällön tarjoaa Blogger.
Designed By Boutique-Website-Design