7.11.11

Haaste

Sain ihastuttavalta Tiinalta blogihistoriani ensimmäisen haasteen :) Kiitos siitä! 

Tässä  haasteessa "A blog with substance"-tunnustuksen saajan pitää: 
1. Kiittää tunnustuksen antajaa.
2. Antaa tunnustus kahdeksalle bloggaajalle. 
3. Ilmoittaa näille kahdeksalle tunnustuksesta. 
4. Kertoa kahdeksan satunnaista asiaa itsestään ja vastata kysymyksiin.

Tässä se siis tulee. Kahdeksan satunnaista asiaa minusta:

1. Olen tosi huono tekemään ruokaa. En siis sillä tavalla, että ruoasta tulisi pahaa tai syömäkelvotonta, vaan että teen ruokaa tosi harvoin. On jotenkin tylsää ja turhauttavaa kokata vain itselleen. Ja kaiken lisäksi ruokaa tulee aina tehtyä liikaa ja sitä joutuu heittämään pois.


2. Näen edelleen unia kilpatanssikisoista, vaikka tanssiurani päättymisestä on jo noin 10 vuotta. 

3. Olen kirjoittanut päiväkirjaa 10 -vuotiaasta asti ja teen sitä edelleen.

4. Tykkään ihan hirveästi ysäreistä! Siis niistä kunnon teknojumputusbiiseistä.

5. Kaipaan aivan kamalan paljon pitkiä hiuksiani. Leikkautin ne polkkapituuteen vuosi sitten ja kasvatusprojekti tuntuu turhan pitkältä ja turhauttavalta.


6. Syön monia ruokia kausiluonteisesti. Syön siis jotain (usein vähän kummallista) ruoka-ainetta niin kauan, että kyllästyn siihen. Nyt on menossa maksamakkarakausi.

7. Haaveilen omasta sisustusliikkeestä, mutta en tiedä riittääkö rohkeuteni koskaan sellaisen perustamiseen.

8. Viihdyn tosi hyvin yksin, omissa oloissani. Vaikka olisin parisuhteessa, vaadin aika ajoin hetkiä tai kokonaisia päiviä, että saan olla ihan yksin.

Suosikkiväri: Valkoinen
Suosikkieläin: Siskojeni lemmikit :)
Suosikkinumero: 7
Suosikki alkoholiton juoma: Plus maito
Facebook vs. Twitter: Facebook
Intohimoni: Sisustaminen
Saada vai antaa lahja: Molemmat :)
Suosikkikuvio: Raidat
Suosikkiviikonpäivä: Perjantai
Suosikkikukka: Pioni ja ruusu

Haastan Siljan, Johannan ja Beannan!

5 kommenttia:

  1. Löysin blogiisi vasta viime viikolla, mutta tykästyin jo kovasti! Ihanan rauhallista tunnelmaa ja nättejä asuja, sait musta uuden lukijan :)

    VastaaPoista
  2. Hih, ihanan samanlaisia vastauksia kun ite laitoin/voisin vastata :) Oon niiin kyllästynyt ruuan laittoon, että söisin mielummin ulkona joka päivä (varmaan johtuu meidän minikeittiöstäkin), oon myös kirjottanut päiväkirjaa tosi nuoresta asti, täällä myös tulee syötyä kyllästymiseen asti jotain tiettyä ruoka-ainetta. Pahin taisi olla viikunat tässä hetki sitten.. Musiikki on myös sellasta, että tulee kuunneltua joku kappale ihan puhki! Hmm ja sisustusliike, vitsi se olis unelma!! Kerro vaan, jos joskus meinaat perustaa niin mä voin tulla mukaan :D Ja 8. kohta, en voisi olla enempää samaa mieltä! :))

    VastaaPoista
  3. tarzan: Kivakivakiva!!! :))) Tosi mukavaa, että löysit tänne! Kaunis kiitos ihanista sanoistasi ♥ Toivottavasti viihdyt mukana! :)

    Cherry: Eikä?! :D Vitsi, tosi jännä että ollaan näin samanlaisia :))) Välillä sitä pitää itseään ihan outona joidenkin tapojensa vuoksi, mutta onpa ihana kuulla, että meitä on muitakin ;)
    Hahaa ei saa yllyttää tuon sisustusliikkeen kanssa! ;D Yhtiökumppanin kanssa rohkeus meinaan saattaisi oikeasti riittääkin ;)
    Ja siinä itsekseen olemisesta...joidenkin voi olla sitä vaikeaa ymmärtää, mutta tällaisille meidän kaltaisille se kai on jonkinlainen henkireikä. Omia juttuja, omia ajatuksia, omassa rauhassa :)

    VastaaPoista
  4. Hih, hauska toi 6. kohta! :)) Ja toi eka kyl pitää paikkansa täälläki, ei oo kivaa kokata itelleen ku sitä ruokaa tulee niin paljon ja muutenkin on aika tylsää yksin syödä... :/ Tykkään kokata jos on joku jonka kans jakaa se ruoka. :D Ja toi 4. kohta, sama täällä!! :D

    Ja nyt vielä esittäisin postaustoiveen, eli voisitko kertoa enemmän tosta sun kilpatanssiharrastuksesta? =)

    - Tiiu

    VastaaPoista
  5. Tiiu: Hei hauskaa, kun löytyy samoja tapoja! :) Ja kiitos postaustoiveesta, niitä otan enemmän kuin mielelläni vastaan!! Täytyykin pistää hautumaan tuo kilpatanssiaiheinen postaus.. Se on itselle niin sydäntä lähellä oleva aihe, että voisi olla kivakin kirjoittaa siitä :)))

    VastaaPoista

Kaunis kiitos kommentistasi ja kiva kun kävit! :)

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Sisällön tarjoaa Blogger.
Designed By Boutique-Website-Design