Heiiii kaikki! :) Mun pitäisi kaiketi olla pahoillani näin pitkäksi venähtäneestä täyshiljaisuudesta, mutta mun täytyy sanoa, että en mä oikeastaan ole. En vaan mitenkäänpäin voi pyytää anteeksi sitä, että oon kohdistanut jakamattoman huomioni tuolle pienelle nyytille ja nauttinut sanoinkuvaamattoman paljon meidän yhdessä vietetyistä päivistä
(jotka muuten vilahtaa ohi yhdessä hujauksessa!). Päivistä, jotka on ollut pullollaan mitä koskettavampia, ihastuttavia hetkiä, kun ollaan toisiimme tutustuttu. Ollaan nukuttu päikkäreitä nenät vastakkain, pidetty toisiamme kädestä kiinni ja sitten taas tuijoteltu toisiamme. Ollaan vierailtu isovanhempien luona, käyty kaupungilla ja nähty ystäviä. Ollaan luettu kirjoja, laulettu ja opeteltu hymyilemään. Niin, ja syöty. Se taitaa olla tätä nykyä yksi Palleroisen lempparijutuista ;)
Tiivistäen; meille kuuluu tosi hyvää :) Tämä pikku kaverimme on ihan hurjan mahtava pakkaus, ja ainakin toistaiseksi vielä todella "helppo". Poika herää kerran yössä syömään ja nukahtaa aikalailla samointein saatuaan masunsa täyteen. Itku pääsee ainoastaan nälkäisenä ja joskus harvoin väsymyksen mentyä yli. That's it. Muutoin pikkuinen tarkkailee ympäröivää maailmaa silmät suurina, tutti suussa töyssyen, hipihiljaa ja ilmeisen tyytyväisenä :) Oon siis saanut harjoitella äitinä olemista ihan rauhassa ja astua tämän uuden roolin saappaisiin omaan tahtiini.
Vaikka minimiehemme onkin äärimmäisen armollinen tuoreille vanhemmille, on tässä uudessa elämäntilanteessa totta kai totuttelemista. Kaikki on edelleen uutta ja ihmeellistä, pienokainen menee nyt ihan kaiken edelle ja elämisen rytmi on aivan toisenlaista kuin ennen. Ja tästä haluaisinkin vielä sanoa muutaman sanasen erään edelliseen postaukseen tulleen kommentin kirvoittamana.
Suurin osa teistä on ollut mielettömän kärsivällisiä ja tiedän näiden ihanien lukijoiden odottavan siellä ruudun takana ilman tarvetta hoputtaa tai "painostaa" bloggaamaan. Mutta sitten on niitä, jotka eivät ehkä näe tätä asiaa harrastajabloggaajan näkökulmasta - koska sellainenhan minäkin olen. Työkseen blogia kirjoittavien täytyy tuottaa postauksia säännöllisesti - oli elämäntilanne mikä tahansa - tai palkka jää hyvin pitkälti tulematta. Mikäli itse heihin lukeutuisin, olisi blogin päivittymisen tahti täälläkin osoitteessa epäilemättä hieman eri ;) Mutta nyt mennään täysin ja totaalisesti omilla ehdoilla enkä halua ottaa blogin kirjoittamisesta mitään paineita - etenkään nyt. Tämän haluan sanoa siksi, etten vielä itsekään tiedä millaiseksi postaustahti tulevaisuudessa muodostuu. Sen tiedän, että blogi tulee pysymään pystyssä, mutta tekstien määrä menee nyt täysin vauvan ja oman innokkuuteni ehdoilla :)
Lämmin kiitos kaikille, jotka siellä vielä on lukemassa tätä postausta - ja niitä tuleviakin :)
