12.2.13

I'm blue da ba dee


Sinistä.
Minulle varsin epätyypillistä, mutta ihastuin välittömästi.
Sovituskopissa en voinut olla ajattelematta lämmintä kesäpäivää,
valkoista alaosaa ja näitä raikkaan sinisävyisiä yläosia.
Pakko toimia :)

Ps. Siniseen liittyvää otsikko pohtiessani mieleeni tuli heti tämä biisi.
Tuleeko jollekin muullekin teinivuosien muistoja mieleen? :)

Pps. Heräsin tänään ulkoa kuuluvaan linnunlauluun.
Ihan kohta on kevät :) 

10.2.13

Last night


Toppi H&M | Farkut Vila


Eilen ennen ulos lähtöä mulla oli sen verran tylsää ja ylimääräistä aikaa, että nappasin pari kuvaa illan asusta :) Mieli alkaa selkeästi olla jo kevättunnelmissa, koska teki ihan hirveästi mieli laittaa vaaleat tai jopa pinkit farkut ja vaalea yläosa :) Liiallisen epäröinnin jälkeen päädyin kuitenkin tummaan alaosaan, mikä ei olisi ollut ollenkaa välttämätöntä kun katseli miten ihania keväisiä sävyjä muut olivat rohkeasti päälleen laittaneet! Mutta mä olen nössö, ja turvaudun mustaan niin kauan kun lumi on maassa ;)

Ilta oli kiva ja ohjelmaan kuului niin Karri Koiran keikkaa kuin tanssilattialla pyörähtelyä :) Kotiin kurvailtiin pizzapaikan kautta ja nyt pitäisi starttailla kohti Länsi-Suomen MP -messuja. Sinne vaan kaikki muutkin kynnelle kykenevät ja osallistumaan paikan päällä olevaan huikeaan arvontaan!

Mukavaa sunnuntaita, kaunokaiset :)

9.2.13

Tulisilla hiilillä

Lauantai -iltaa! Jostain syystä olen ollut tänään töiden jälkeen kuin tulisilla hiilillä enkä ole malttanut istahtaa pyrstölleni hetkeksikään. Lopputulos onkin se, että olen lähdössä änyyteenyt ulos tapaamaan kavereita ja katsomaan mitä tällaisella extempore -illalla on meikäläiselle tarjottavana ;) Mitä te muut teette tänään? :)

8.2.13

Sisustusprojekti - eteinen



Ajattelin laittaa tänne blogiin näytille kuvia eräästä kodin muutoksesta, jossa olen ollut mukana auttamassa - sekä ideoimassa että työn touhussa maalisudin varressa :) Eteinen on nyt kokenut ehkä radikaalimmat muutoksensa, mutta aivan valmista ei vielä ole. Katon ja seinien valkoisella maalipinnalla saatiin huomattavasti enemmän valoisuutta ikkunattomaan tilaan, ja sitä tullaan saamaan myöhemmin lisää uuden lattian muodossa.

Lattian materiaali ja väri on jo valittu, ja sillä on nyt päällystetty yhden makuuhuoneen lattia. Laminaatti on sävyltään vaalea, hieman harmaaseen taittava, jossa erottuu kauniisti puun syyt. Vaalean lattian valinta osoittautui muuten yllättävän hankalaksi, sillä aika monessa tapauksessa laminaatti näytti jotenkin muoviselta ja "halvalta".


Lisäksi ovien välissä olevalle tyhjälle seinälle peiliä (mikä myöhemmin kiinnitetään seinään) vastapäätä olisi tarkoitus laittaa jotakin. Esimerkiksi taulu taikka sisustustarra. Todennäköisesti kuitenkin jotain mustavalkoista, koska värityksestä on ajatuksena tehdä koko kodin läpi kulkeva teema. Toki elementissä voisi olla yksi piristeväri mukana! Olisiko sinulla joku hyvä idea? :)

7.2.13

Onnellinen


Ai että ihmiset. Tiedätettekö sen pakahduttavan tunteen, kun vaikeuksien jälkeen asiat jollain taianomaisella tavalla vain loksahtavat paikoilleen ja elämä tuntuu solahtavan niihin täydellisiin uomiinsa, johon sen on pakostikin tarkoitettu kuuluvan? Se tunne on jotain ihan uskomatonta ja sitä tekisi mieli halata ja rutistaa jokaikistä vastaantulevaa ja sanoa että tajuaksää kuinka onnellinen mää oon! Mulla on ollut tänään sellainen tunne :) Olen saanut niin mahtavia uutisia, etten ollut niitä ensin todeksi uskoa, ja sen jälkeen olenkin sitten ollut lähinnä yhtä hölmistynyttä hymyä :))

Kerron teille lisää lähiaikoina :) Pusuja ja haleja ja kaikkee ällöttävän ihanaa sinne ruutujen toiselle puolen ♥

6.2.13

Väärä väri

Ostin muutama päivä sitten tulilatvan,
koska nyt on ehdottomasti se aika vuodesta,
kun kotia haluaa koristaa erilaisin kukkasin.
Tulilatva oli ostoshetkellä aivan nupullaan,
mutta arvelin sen olevan samaa kauniin pinkin sävyä
kuin muutkin siinä rykelmässä olleet kasvit.
Kaunista pinkkiä -
niinkuin tuon Olivia -lehden otsikkokin.

Vaan ei.
Kuten kuvasta näkyy,
väri oli täysin väärä.
Viikonloppuna lähden kukkaostoksille uudemman kerran,
ja tällä kertaa ajattelin ottaa varman päälle valitsemalla tulppaaneja.
Valkoisia ja vaaleanpunaisia :)

3.2.13

Girls night



Toppi Lindex | Housut Vila | Kello Michael Kors | Korut H&M



Eilen oli hauskaa! Vietettiin iltaa pienellä tyttöporukalla saunomisen, yhteisen ruoanlaiton, Putouksen ja hauskanpidon merkeissä :) Herkullisessa nyyttärimeiningillä toteutetussa kanasalaatissa oli perusvihreiden lisäksi halloumia, valkohomejuustoa, taateleita ja paahdettuja pinjansiemeniä. Jälkkäriksi kyhäsin meille kotikutoiset mustikkashotit, mitkä nautittiin sopivan vaniljavaahtokerroksen kera ;)

Asun suhteen en jaksanut pähkäillä sen enempää, vaan valitsin päälleni luottomustaa, jota maustoin kultaisilla koruilla - vähän tähän tyyliin :) Lisäsin vielä kaulaan kullan kimallusta ennen kuin lähdimme keskustaan :) Tämän päivän aikaansaannokset liittyvät sohvan ja jääkaapin väliseen liikehdintään, mutta onpa vaan ollut kiva viettää oikein kunnon rentoilupäivä! Leppoisaa sunnuntai -iltaa sinnekin :)

2.2.13

Kuulumisia




Heippa! Pieni tauko pääsi taas muodostumaan, koska täällä ollaan oltu voimakkaan flunssan nujertamana. En muistanutkaan miten voimia vievää ja uuvuttavaa yhden nuhan kanssa elämäminen voikaan olla! Tukkoisuus ja väsymys on nyt onneksi takana päin ja olo on jo kohentunut huomattavasti :) Koska kuumetta ei ole missään vaiheessa ollut, lähdin nenäliinoineni torstaina pikkusiskoni seuraksi Tampereen Ikeaan. Itselläni ei ollut tarkoitus hankkia mitään, mutta niinhän siinä kävi, että liikkeestä poistuttiin yksi Ikean sininen pussukka pullollaan ;) Miten sieltä ei voi koskaan lähteä tyhjin käsin? :D

Tänään luvassa on tyttöjen ilta :) Meillä on suunnitteilla saunomista, yhteistä ruoan laittoa ja myöhemmin ajattelimme siirtyä keskustaan ihmisten ilmoille. Koko tammikuu oli melkoista hiljaiseloa, joten nyt sitä jo kaipaa pientä tuuletusta ;) Hauskaa lauantaita, kaverit! :)

Sisällön tarjoaa Blogger.
Designed By Boutique-Website-Design