Taidettiin elää keskiviikkoa, kun Juha kysyi lähtisinkö hänen kanssaan
tulevana lauantaina treffeille. No tietty lähden! Viime tärskyistä
olikin jo vierähtänyt tovi jos toinenkin :) Juha sanoi järjestävänsä
kaikki, mun tehtäväksi jäi vain Jasperin vieminen mummin ja vaarin hoteisiin
iltapäivän ajaksi.
Kotiin saavuttuani keittiössä komeili kaunis rapukattaus kahdelle.
Meillä oli siis yhteiset rapukestit ja mies oli omin kätösin laittanut valmiiksi aivan kaiken :)
Kun ravut oli alkupalaksi popsittu, oli pääruoan vuoro. Juha ojensi mulle lautasen, jossa komeili hänen itsensä kalastama kuha herkullisen sienikastikkeen kera. Päivittelin hienoa annosta, kun mies yhtäkkiä olikin polvillaan mun edessä ja piteli sormusta käsissään. Hetki oli just niin kutkuttava, täynnä perhosten lepatusta ja kihelmöivää onnen tunnetta kuin vain kuvitella saattaa. "Tuletko vaimokseni?" hän sitten kysyi ja olin yhtä soikeaa onnentyttöä! Niin epäuskoinen tästä ainutkertaisesta tilanteesta olin, että taisin vielä varmistaa "ihanko oikeesti?" ennen kuin vastasin myöntävästi - kuinkas muutenkaan ♥
Kihlojen kunniaksi mies vei mut vielä Elbaan
lasilliselle kuohuvaa ja palalle suklaakakkua :)
lasilliselle kuohuvaa ja palalle suklaakakkua :)
Kosinnassa saamani sormus on väliaikainen, Juhan mutterista taiteilema rengas kaiverruksineen päivineen. Niitä oikeita sormuksia mennään valitsemaan yhdessä, kunhan saadaan suurinpiirein päätettyä millaiset rinkulat halutaan :)
Niin sitä on taas yksi palanen loksahtanut entistä paremmin ja tiukemmin kohdalleen.
On tää elämä vaan aika jännää ja ihanaa :)
Wau , hienoa , tuhannesti onnea ❤️
VastaaPoistaKiitos paljon! :)
PoistaOi onneksi olkoon <3 Ja mikä kosinta, ihanaa :)
VastaaPoistaNyt pääsi kyllä mies totaalisesti yllättämään! Ja aika ihanalla tavalla tosiaan :) ♥
PoistaOnnea!!! Täällä ruudun toisella puolelle tuli liikutus <3
VastaaPoistaVoih, ihastuttavaa myötäelämistä ♥ Kaunis kiitos sinulle, Tiina :)
PoistaIhanaa ja paljon onnea!
VastaaPoistaLämpöinen kiitos, Aune :)
PoistaOI miten ihana uutinen!!<3 Paljon onnea teille! :)
VastaaPoistaKaunis kiitos ihanuus ♥ :)
PoistaVoi miten ihana uutinen <3 Tätä lukiessa tuli melkein kyynel silmään, niin kaunisti kirjoitit. :') Mielettömän paljon onnea teille! <3
VastaaPoistaJa täytyy Taru tässä välissä kiittää sinua aivan ihanasta blogista. Stressin keskellä tulen tänne aina silloin tällöin lueskelemaan ihania juttujasi, inspiroitumaan ja hyvää mieltä keräämään. :)
Emma ihanainen ♥ Oikein sydämellinen kiitos kaikista ihanista sanoistasi :) Kylläpä tuli hyvä mieli! Ja hei kiitos samoin, sun blogin kuvat on aina niin kauniita ♥
PoistaOnnea! Ihana juttu!
VastaaPoistaHih kiitti ;)
PoistaOnnea ❤ Täällaiset ilouutiset ilahduttavat tänne ruudun toiselle puolelle asti.
VastaaPoistaOnpas kiva kuulla ♥ Lämmin kiitos sulle, Heidi!
PoistaNiin ihanaa, Paljon onnea <33
VastaaPoistaSuurkiitos ♥ :)
PoistaIhanaa, ihanaa!!! Onnea teille paljon! <3 t. Tämän kesän morsian :) haluatko ostaa hääpuvun? ;)
VastaaPoistaHihii kiitos onnitteluista ja tarjouksesta, mutta häämekolle ei taida ihan heti olla tarvetta ;)
PoistaOnnea hurjasti - ja veikkaanpa, että tuosta mutterisormuksesta tulee sinulle se kaikkein rakkain sormus <3
VastaaPoistaKiitos paljon! Luulenpa, että osut veikkauksellasi harvinaisen oikeaan ♥
PoistaOikein paljon onnea ihanaan perheeseenne....me emme huomanneet mitään sunnuntaina ;)
VastaaPoistaKiitos Paula! Eipä sitä voinut silloin merkille laittaakaan, kun mulla ei ollut sormusta silloin matkassa ;)
PoistaOikein paljon onnea!!
VastaaPoistaAnna E.
Paljon kiitoksia Anna :)
PoistaOiiiih <3 Onnea!
VastaaPoistaKiitos! :)
PoistaIhan huikeeta! Hurjasti onnea! ♥
VastaaPoistaMelkoinen ylläri mullekin :) Kiitos ♥
PoistaVoi miten ihanaa, onnea! ❤
VastaaPoistaIso kiitos Taru ♥ :)
PoistaOnnea !<3 täydellistä :)
VastaaPoistaKiitos ♥ Ja täydellisen ihanaa tosiaan :)
PoistaOikein paljon onnea <3
VastaaPoistaPaljon kiitoksia, Vilhelmiina ♥
Poistaoi että, onnea vielä täälläkin vaikka instassa jo onnittelinkin. :) ja hei, aivan sika ihana ajatus tuo mutterisormus. ♡
VastaaPoistaKiitos tuhannesti! Olin aikamoisen otettu miehen vaivannäöstä mutterisormuksen suhteen ♥ Juha näytti mulle mistä oli lähtenyt, ja kyllä tuota rinkulaa aika kauan oli saanut hinkuttaa, että siitä tuli sopivan kokoinen ja vieläpä noin sileä! :)
PoistaOih, mulla nousi kyyneleet silmiin ja levisi hymy koko kasvoille: miten ihana tapa kosia! Pakko vinkata tästä miehelle ;) Lämpimät onnittelut teille <3
VastaaPoistaIhana Jossu ♥ Kiitos! Kyllä nuo miehet vaan onnistuu yllättämään :)
PoistaMiten ihana uutinen! Oikein paljon onnea teille molemmille! <3
VastaaPoistaKaunis kiitos Eveliina ♥
PoistaPaljon onnea teille! ♡
VastaaPoistaSuurkiitos sinulle :)
PoistaPaljon onnea teille <3 Olen jo useamman kerran tänä kesänä poistunut hymy huulilta tästä blogista, elämäsi vaikuttaa niin ihanalta :>
VastaaPoistaVoi että miten ihanasti sanottu :) Kiitos, tulipa hyvä mieli kommentistasi ♥
PoistaAivan ihanan yllätyksen oli sinulle järjestänyt!:) Ja tuo itse tehty sormus, voi jukra!:)
VastaaPoistaEikös vaan? Aikamoinen pakkaus tuo mies :)
PoistaAivan ihanaa! Oikein isot Onnittelut! :)
VastaaPoistaLämmin kiitos terhie :)
PoistaAivan ihanan yllätyksen oli miehesi sinulle järjestänyt.. ja tuo itse tehty sormus vielä kaiken päälle, ajatusta on selvästi ollut mukana <3 läpimät onnittelut teille! <3
VastaaPoistahaluan kiittää sinua, kun olet jaksanut nyt vauva arjesta huolimatta postailla useasti :) käyn jokapäivä tarkistamassa olisiko tullut uusia postauksia, sillä niistä tulee aina niin hyvälle mielelle! Blogisi on aivan ehdoton lempparini <3 :)
Teidän suhde vaikuttaa niin onnelliselta ja tasapainoiselta, että kihlaus ei tullut minään yllätyksenä, oonkin itseasiassa miettinyt, että olettekohan aatellut naimisiin menoa :P monet usein varoittelevat kuinka vauvan synnyttyä parisuhde joutuu koville ja useille tuleekin ero, kun on pieniä lapsia.. senkin vuoksi on ihana lukea, että joidenkin suhde voi vain syventyä tuona "raskaana" pikkuvauva aikana.. olisikin kiva lukea vinkkejä/ajatuksiasi, että miten sinä koet parisuhteen muuttuneen vauvan myötä ja kuinka pidätte suhdettanne yllä.. :)
Oikein paljon onnea ja kaikkea hyvää teille vielä kerran! <3
Pitkiä, ajatuksella kirjoitettuja kommetteja saa harmillisen harvoin. Mutta sitten taas toisaalta, kun sellaisen pitkästä aikaa saa blogiin, tulee siitä aivan erityisen hieno fiilis :) Kiitos siis sulle, kun näpyttelit mun iloksi noin monta riviä ihania sanoja ♥
PoistaTiedätkös, myös mun ja miehen korviin oli ajautunut monenmoisia juttuja noista vauva-ajan koetuksista parisuhteessa. Niinpä me puhuttiin asiasta jo etukäteen, ennen Jasperin syntymää ja tehtiin silloin yhteisiä päätöksiä, jotta selvitään tästä aika ajoin rankasta vauva-arjesta :) Voisin kyllä tehdä aiheesta ihan oman postauksen, niin kuin ehdotit! Tuo on itse asiassa mainio idea :) Stay tuned ;)
Hurjan paljon onnea teille! :) Ja tuossa mutterisormuksessa oli kyllä todella ajatusta takana, suloista!
VastaaPoista-M-
Kiitos paljon ♥ Sanos muuta, mutterisormuksella tulee olemaan äärimmäisen paljon tunnearvoa :)
PoistaOi, ihan tuli oma kosintailta mieleen <3 Tuhannesti onnea teille!
VastaaPoistaAivan mahtava sormus myös, siinä on jo ajatusta! :)
Blogissani olisi sinulle muuten tyyliaiheinen haaste:
http://casablancos.blogspot.fi/2014/09/tyylihaaste-syksyn-suosikit-osa-3.html
Kiitos kaunis, Jenni ♥
PoistaJa kiitos myös haasteesta, se oli kiva toteuttaa :)
Hymy nousi täälläkin huulille,ja mietinkin ennemmin että oletteko jo kihloissa :)
VastaaPoistaPari kertaa viikossa myös avaan blogisi ja aina kiva yllätys kun uusi juttu on tullut.
Sitä olen miettinyt että muistanko väärin,mutta oliko sinulla joku pieni koira jossain vaiheessa?
Kotikuvissa aina katselen,mutta ei ole näkynyt missään sohvan nurkassa.
Ihana kuulla, että tämä onni hymyilyttää silläkin puolen ruutua :)
PoistaKoira on saattanut totta tosiaan pari kertaa kuvissa vilahtaa, mutta kyseessä on ollut pikkusiskoni pikkuinen chihuahua! Meillä ei siis ole omaa koiraa :)
Oikein paljon Onnea! <3
VastaaPoistaOi miten ihania uutisia täältä löytyi, onnea oikein paljon teille molemmille!
VastaaPoistaVoi miten ihanaa, valtavasti onnea! :)
VastaaPoistaVoi mahoton, miten liikkistä! <3 Onnea tulevalle rouvalle nyt sitten oikein roppakaupalla. :)
VastaaPoista