Raskausajan tunnelmia

Pari postausta taaksepäin sain eräältä lukijalta kivan kommentin, jossa toivottiin pientä summausta omasta raskausajastani ja siihen liittyvistä fiiliksistä :) Asia oli pyörinyt myös omassa mielessäni, ja tässä kommentissa olleiden kysymysten innoittamana päätin omistaa aiheelle ihan oman postauksen. Jokainen raskaus on tietysti yksilöllinen ja jokainen kokee sen omalla, ainutlaatuisella tavallaan, mutta koska mua itseänikin kiinnosti kovasti kuulla ja lukea muiden (erityisesti ensisynnyttäjien) kokemuksia, toivon, että näistä mun mietteistä voisi olla apua jollekulle siellä ruudun toisella puolen :)

Alkuraskaus:
Alku oli jännittävää, pelottavaa, onnellista, fyysisesti haastavaa epäuskoista, ihanaa aikaa - siis kaikkea mahdollista taivaan ja maan väliltä ;) Ensin mun oli vaikea uskoa, että ihan oikeesti oon raskaana ja raskaustestejä tulikin tehtyä useampia ;) Kun sitten vihdoin uskalsin todeta, että kyllä, sisälläni totta tosiaan kasvaa pienen pieni ihmisen alku, kuljin viikkoja peläten, että jotain meneekin vikaan ja samalla tanssin vaaleanpunaisten ruusujen päällä. Olin niin onnellinen, että tämä pitkäaikainen haaveni oli vihdoin toteutumassa! Hetkeä myöhemmin kuvioon astui mukaan paha olo ja ruokahalun totaalinen katoaminen. Laihduin useampia kiloja, olo oli ennennäkemättömän uupunut ja vähän kaikki tuntui siinä kohtaa hankalalta. Noin viikon 13 jälkeen olo helpottui huomattavasti ja ruokakin alkoi taas maistua :)

Oma vartalo/ulkonäkö:
Alkumetreillä ahmin tietoa ihan kaikesta raskauteen liittyvästä kaikista mahdollisista lähteistä, ja hiukan yllätyin lukiessani, että painoa saattaa raskauden aikana kertyä viisikintoista kiloa. Ajattelin, että koska kropallani on aiemmin ollut taipumus kerätä nesteitä herkästikin, tulisin varmasti kasvamaan raskauden aikana parinkin vaatekoon verran ;) Tuo ajatus ei sinänsä ahdistanut, koska kyseessä on kuitenkin ohimenevä tila ja kaikki "sivuvaikutukset" ovat lopputuloksen arvoisia.

Kuten mainitsin, alkuraskaudesta laihduin sellaiset 4-5 kiloa. Ne sain suht nopeasti kuitenkin takaisin ja olin jälleen normaalipainossani. Nyt kolkutellessani viikkoa 33, kiloja on kertynyt tähän mennessä neljä (normaalipainooni verrattuna). Varsin maltillisena se on siis pysynyt, ja kaikki kilot tuntuu majailevan juuri tuossa masun alueella :)

Sen sijaan, että ryhtyisin raskauden jälkeen mittavaan laihdutusprojektiin, on mun panostettava täpöllä lihasmassan takaisinsaantiin. Lihakset ovat nimittäin tipotiessään. Ja mikseivät olisi - onhan tässä pakon sanelemista syistä levätty laakereilla monen monta viikkoa ja sen kyllä huomaa! Kädet on yhtä teepussinarua ja jalat täydellisen tikut. Oonkin kasannut tässä odotellessa itselleni pienoista treeniohjelmaa, jonka kimppuun käyn kaksin käsin turvallisen ajan kuluttua pikkuisen syntymästä omaa vointiani kuunnellen, totta kai :)

Koska vartalossa ei ole mitään mullistavia muutoksia ulkoisesti tapahtunut, ei tämä ole vaatinut multa mitään erityistä sopeutumista. Tai en ainakaan ole kokenut asiaa niin. Pyöristyvä vatsanseutu kuuluu asiaan, olin siihen varautunut - ja oikeastaan tuo pallo on aika kivakin :) Tietysti lihasten katoaminen on harmillista, mutta enpä ole sitäkään jaksanut murehtia. Nyt keskityn vauvan hyvinvointiin, ja kaiken muun ehtii hoitaa sitten myöhemmin :)

Myös iho on käynyt läpi erinäisiä muutoksia. Ennen pintakuivaksi luokiteltu kasvojeni iho on nyt ollut milloin minkäkinmoisten näppylöiden peittämä, ja niiden taltuttamiseen olen käyttänyt rasvaisemmalle iholle tarkoitettuja puhdistusaineita sekä tavallista tiheämpää kuorintaa. Rintojen- ja vatsan aluetta olen puolestaan rasvaillut hyvin ahkerasti mm. The Body Shopin tuhdeilla rasvoilla ja Bio-Oililla. Lisäksi olen turvautunut tässä postauksessa mainitsemiini luonnonkosmetiikkatuotteisiin.

Mieliala:

Pahin vaihe taisi olla keskivaiheilla raskautta. Silloin olin hyvinkin räjähdysherkkä enkä aivan itsekään pysynyt mukana, mikä oman pinnan sai niin kiristymään. Tuolloin kysyttiin erityisesti mieheltäni pitkää pinnaa, ja kiitoksensa hän onkin ansainnut ymmärtäväisyydellään ja joustavuudellaan :) Nyt on ollut jo huomattavasti tasaisempaa vaikka herkistyminen on tavallista enemmän pinnassa. Saatan liikuttua pienestäkin ja erityisesti pienen tulokkaan ajatteleminen vetäisee hetkessä tunteikkaaksi ♥

Mielialan vaihteluiden ohella muistin kanssa on ollut tekemistä. Oon yleensä ollut aika hyvä tärkeissä päivämäärissä ja tapaamisaikojen mieleenpainamisessa, mutta nyt ne ovat kadonneet tuhkana tuuleen yhdessä hujauksessa. Asioita on pitänyt kirjoitella ylös erinäisille muistilapuille ja virittää puhelin täyteen muistutuksia tärkeiden tapahtumien lähestyessä.

Himotukset:
Ihan ensimmäisenä tuli appelsiinit. Nämä keltaiset pallerot astelivat kuvioon juuri niinä viikkoina, kun kuvotus ja ruokahaluttomuus oli suurimmillaan. Teki mieli vain kaikkea mahdollisimman mehukasta ja helposti alas menevää. Sitten himoitsin perunaa. Siis ihan tavallista perunaa, keitettynä ja jonkin kastikkeen tai silkan voin kera. Myös maitoa, mehujäitä ja  riisifrutteja on uponnut alas melkoisen kiitettävä määrä ;) Makeaa en puolestaan voinut alkuun sietäkään, ja nytkin sitä menee varsin pieniä määriä kerrallaan.

Raskauden sujuminen:
Oma raskauteni ei varmastikaan ole ollut ihan sieltä helpoimmasta päästä. Alkuun oli ne omat vaivansa, ja puolivälin paikkeilla alkoivat supistelut ja selkäkivut. Supistuksissa sinänsä ei tosiaan ole mitään vaarallista, mutta mun kohdalla ne tulivat kipujen kera jo turhan varhaisessa vaiheessa. Lisäksi huomattiin muutama vakavasti otettava merkki mahdollisesta ennenaikaisesta synnytyksestä. Tällöin mut määrättiin taydelliseen vuodelepoon, jota on siis jatkunut noin raskausviikosta 25 alkaen. Äitiyspolilla ja neuvolassa tilannettani on seurattu tiuhaan ja oon kyllä sen puolesta kokenut olevani pienokaisen kanssa hyvissä käsissä :)

Selkäkivut on levosta huolimatta pysyneet matkassa mukana eikä niille voi juuri mitään tehdä ennen raskauden päättymistä. Pahimpien kiputilojen lievittämiseen mies on auttanut kevyillä hieronnoilla ja myös tennispallon päällä rullailusta on ollut apua.

Edellinen käynti sairaalassa oli viime perjantaina, ja sen seurauksena ollaan vihdoin uskallettu hiukan huokaista helpotuksesta :) Lepo on nimittäin tehnyt tehtävänsä ja kaikki on pysynyt ennellaan (ei siis etenemistä synnytyksen suhteen). Poika oli ottanut melkoisen kasvuspurtin ja on tätä nykyä noin 2 kiloinen kaveri! Ja mikä parasta: Turkuun lähtö on nyt poissuljettu ja lepomääräys kumoutuu kahden viikon kuluttua! Mieletöntä. Siis enää kaksi vaivaista viikkoa, ja sitten saan alkaa liikkua niin paljon kuin omalta voinniltani ja voimiltani vain kykenen! Se ei välttämättä ole paljoa (masu painaa jo kohtalaisen paljon ja joka paikkaa kolottaa jo nyt), mutta jo tieto siitä, että saan liikkua oman mieleni mukaan enkä ole enää pakotettu lepoon helpottaa suunnattomasti. Ja ennen kaikkea; tuolloin pikkuinen on kehittynyt niin paljon, ettei siinä vaiheessa käynnistynyt synnytys ole enää hänelle vaaraksi ♥ Nyt siis vain toivotaan, että pallero malttaisi pysytellä masun turvissa ihan pienen hetken kasvaakseen ja voimistuakseen :)

Aika pakkolevossa on sujunut yllättävän nopeasti ja kivuttomasti :) Päivät on menneet toisinaan jopa yhdessä hujauksessa! Oon järjestänyt itselleni erinäisiä sarjojenkatselumaratoneja hyvien eväiden kera, lukenut kirjoja, tehnyt pikaisia happihyppelyitä pysyäkseni edes jollain tasolla järjissäni ja välillä siirtänyt sohvalla makoilun toiseen residenssiin, kuten vanhempieni luokse :)

Nyt kun ollaan voiton puolella ja loppusuoralla, mieli on entistä valoisampi :) Odotan jo valtavalla innolla kunnon kevään saapumista, viimeisten järjestelyjen tekemistä lepomääräyksen päätyttyä ja pienen tulokkaamme ensikohtaamista ♥ Eletään jännittäviä, ihania aikoja :)