Food - Friend or Foe?

Ruoka. Ravinto, polttoaine, nautinto, pakkomielle. Näkökantoja ja suhtautumistapoja on monia - erityisesti tänä päivänä. Yritin miettiä milloin ruoka haukkasi näin merkittävän palasen ihmisten elämästä ja ajatuskapasiteetista. Ei siitä kovin kauaa ole. Muutos asenteissa on tapahtunut nopeasti ja rytinällä. Itse ainakin voin rehellisesti myöntää ruoan olevan eniten päässä pyörivä yksittäinen ajatus päivittäisellä tasolla. Mitä söisin aamupalaksi, että jaksaisin mahdollisimman pitkään? Mitä lounaaksi ja missä sen syön? Olisko jotain herkkua? Mitä syödä ennen ja jälkeen treenin? Paljonko tässä on hiilareita? Ketju on päättymätön.

Ruoka on suosittu aihe myös blogeissa, omani mukaan lukien. On ruokapäiväkirjaa, Instagram -kuvia nenän edessä olevista annoksista, terveellisiä välipalavinkkejä, jne. Eikä siinä mitään, uusia vaihtoehtoja on aina kiva kokeilla! Välillä vain tuntuu tulevan tietotulva ja vaihtoehtoja on aivan liikaa. Bloggaajien hyväksi koettujen ruokavalioiden lisäksi on jos jonkinlaista  asiantuntijaa, joista kukin hehkuttaa omaa dieettiään ja vakuuttaa sen olevan tehokkain, terveellisin, ainut ja oikea. On Atkinsia, karppausta, paleota, Zonea, gluteenitonta (omasta tahdosta), Välimeren ruokavaliota, GoFatGo:ta ja vaikka mitä muuta. Vähemmästäkin sitä hämmentyy ja hämääntyy. Mistä ihmeestä ja kummasta sitä voi tietää mitä kuuluu syödä, mikä oikeasti lisää sairastumisen riskiä ja mikä on takuuvarmasti terveellistä? Varsinkin kun ihmiset ovat yksilöitä ja reagoivat aineisiin aivan omalla tavallaan.

Kuvat WeHeartIt.

Eikä tässä vielä kaikki. Kaupan päälle lähes jokaisesta tavallisesta tallaajasta ollaan hiomassa fitness -vartaloa. Totta hitossa sitä itsekin haluaisi olla hyvässä kunnossa kiinteine lihaksineen ja pyöreine pyllyineen, mutta eihän kaikista voi eikä tarvitse tulla mitään fitness -malleja. Mihin lienee kadonnut se hymyssä suin liikkuminen itselle mieluisimmalla tavalla, omaksi iloksi? Eihän sitä enää koe tehneensä tarpeeksi, jos treeniä ei ole suoritettu hampaat irvessä, suonet pullistellen, veri suussa maistuen.

Tiukkojen ruokaohjeiden, yhä pitenevien "kiellettyjen" ruoka -aineiden listojen ja säntillisten treeniohjelmien ristitulessa elämä vaikuttaa yhdeltä isolta suorittamiselta. Onko ihminen onnellinen katsoessaan elämää taaksepäin, miettiessään kuinka tiukkana onnistui pysymään, kuinka monta suklaakakkupalaa jätti syömättä, kuinka monta kovaa treeniä tuli tehtyä niin, että vaivoin pääsi kävelemään seuraavana päivänä?

Osaisikohan sitä vielä kulkea sitä hyväksi todettua keskitietä, jossa kaikkea voisi tehdä kohtuudella?
Ja ennen kaikkea hyvillä mielin.