16.7.13

Saalissatoa

Kuten edellisessä postauksessa kävi ilmi, viikonlopun reissulta tuli haalittua melkoinen ostossaalis.  Kotiin ja omaan vaatekaappiin löytyi kaikkea pientä kivaa, mutta pääpaino oli ehdottomasti kotijutuissa. Suurin osa hankinnoista on käytönnön tavaroita, kuten induktiotasoon sopivia kattiloita ja pannuja, mitkä ei ehkä ole kauhean mielenkiintoista kuvamateriaalia ;) Kuvailin siis nyt niitä sisustuksellisempia, jo paikkansa löytäneitä ostoksia :)


Eräs kiva lukija ehtikin jo ihmetellä
eikö Zarasta todella tarttunut mitään mukaan ;)
Tarttuipa tietenkin :)
Tämän valkoisen mekon ostin sillä mielellä,
että laittaisin sen päälleni piakkoin koittaviin tupareihimme :)

Sellaista.

Ps. Yksi harmillinen kattolista ja pistorasia pitää vielä saada paikoilleen
ennen kuin päästään kurkistamaan millainen koko köökistä tuli ;)

Esimakua saa kyllä jo Instagramin puolella,
josta löydät minut nimimerkillä @tarutk

14.7.13

Viikonloppukooste

Kuluneeseen viikonloppuun on mahtunut paljon hienoja tapahtumia, ja osan niistä sain tallennettua kameran linssin läpi :) Perjantaina eräs ystäväni toteutti pitkäaikaisen unelmansa ja hyppäsi laskuvarjohypyn! Se oli synttärilahja meiltä ystäviltä ja lähdimmekin porukalla ihastelemaan paikan päälle, kuinka pudotus taivaalta sujuu :) Kaikki meni tosi hienosti, ystävä oli onnessaan ja me muut valtavan ylpeitä hänen rohkeudestaan.



Eilen sitten starttasimme mieheni kanssa pienoiselle kesäreissulle. Matkamme alkoi piipahduksella Ideaparkiin, josta tarttui mukaan jotain pientä kotiin ja itsellemme. Sieltä huristelimme Vantaan Ikeaan ja lopulta määränpäähämme Flamingoon. Pulahdimme virvoittavaan ja rentouttavaan veteen, loikoilimme porealtaissa ja nautimme olostamme täysin siemauksin :) Altaissa lekottelu teki todella hyvää stressaavan remonttirupeaman jälkeen!

Tämän sunnuntaipäivän minä vietin Helsingin hulinassa miehen seuratessa motocrossin MM -kisoja Hyvinkäällä. Asuntomessut jätin tällä kertaa väliin, vaikka niihinkin olisi ollut oiva mahdollisuus osallistua, ja tyydyin tutkailemaan messujen parhaimmistoa Espan nurmikolla Deko -lehden sivuilta.

Helsingissä kun olin, piti luonnollisesti kierrellä myös kaupoissa ja ihastella tarjontaa ;) Ihan sattumalta törmäsin myös hetki sitten avattuun Granit -myymälään, missä oli vaikka ja mitä ihanaa! Tiedä sitten mikä siinä on, mutta niin Granitissa kuin parissa vaatekaupassakin tuskastuin omaan päättämättömyyteni ja liian monen upean tuotteet mahdottomaan yhtälöön, ja lopulta päätin olla ostamatta yhtikäs mitään. Valinta meni kertakaikkiaan liian vaikeaksi ja jotenkin sitä oli mukamas helpompi poistua tyhjin käsin. Aika typerää :P






Tänään ajelimme takaisin kotiin ja kasasin ostossaaliin olohuoneen lattialle.
Aika paljon kaikkea kivaa tarttui haaviin,
ja niitä tullaan varmasti näkemään täällä bloginkin puolella :)

Palataan uusin kuvin ja jutuin taas ensi viikolla!

Hyvää yötä :)

10.7.13

Janoisten hiusten sankari



Laitetaanpas kaikkien remonttijuttujen keskelle välillä tarinaa jostain aivan muusta :) Mennään hiuskarvan varassa, ja jutellaan hetki yhdestä mahtavasta aineesta, jonka tulin hankkineeksi kampaajani suosittelemana. Oma pääkarvoitukseni on laadultaan erittäin karkeaa ja kuivahkoa - erityisesti latvoista. Olen yrittänyt juottaa janoisia hiuksiani ties kuinka monella erilaisella kosteuttavalla shampoolla, hoitoaineella ja tehohoidolla, mutta mikään ei ole tuottanut riittävän hyvää lopputulosta.


Mutta avot! Pelastamaan saapunut sankari, Label.m -tuotesarjan Age-Defying Radiance Oil onkin jotain ihme -eliksiiriä, jolla jopa minun rutikuivat suortuvat saadaan ojennukseen :) Tuotteessa on sitä samaa Maroccan öljyä, jota on monien tuntemassa Maroccanoil -sarjassa, mutta tässä aine menee syvälle hiuksiin raviten niitä sisältäpäin (no nyt kuulostan jo joltain telkkarimainokselta, mutta kun näin se vain on! :D). Otin tuotteen tehoa havainnollistamaan pari kuvaakin - ne kun kaiketi kertovat enemmän kuin tämä oma sepustukseni ja mainospuheeni ;)



Aivan ensimmäisessa kuvassa on lähtötilanne, siis se kun hiuksille ei ole tehty yhtikäs mitään edellisen illan pesun ja nukutun yön jäljiltä. Tässä yllä olevan kuvan vasemmalla puolen on taasen tilanne, jossa hiukset on suoristettu. Ja oikealla kädellä kuva hiuksista öljykäsittelyn jälkeen.


Kooltaan tämä pienehkö pullo on äärimmäisen riittoisa.
Kerralla tarvitaan vain pari tippaa, ja se riittää hienosti kaikkialle hiuksiin.
Ja mikä parasta:
tämä ei jätä hiuksia ollenkaan öljyisen/rasvaisen näköisiksi tai tuntuisiksi!

Jos siis olet vailla jotain vastaavaa tuotetta, niin otapa tämä vakavaan harkintaan :)

7.7.13

Minä ♥ valkoinen maali

Tämän sunnuntaipäivän olen hääräillyt kodinhoitohuoneessamme sijaitsevan nurkkauksen parissa. Miesten puuhastellessa keittiötä valmiimpaan kuntoon, päätin tehdä jotakin tälle puunväriselle, ei niin esteettiselle pyykinkuivauspisteelle ;)

Ja tittididii, tehotrio - valkoinen maalipurkki, suti ja minä - annoimme taas valoisuudelle tilaa :) Nurkkaus muuttui käsittelyn jälkeen paljon miellyttävämmäksi ja puupinta kauniimmaksi valkoisen maalikerroksen vuoraamana. Pyykkinarut kiskoin irti ja ostin tilalle sellaisen jaloilla seisovan telineen, jonka voi näin lämpiminä kesäpäivinä kiikuttaa ulos terasssillekin :)



Niin ikään triomme tielle osunut puinen koppa sai kyytiä ja valkoisen kuoren.
Puinen kyhäelmä löytyi pari päivää sitten Kodin Terran alelaarista kympillä,
ja nappasin sen mukaani tämä tyhjien pullojen säilytyssysteemi mielessäni ;)

Kyllä valkoinen maali on hieno asia :)

6.7.13

Radical BeachDay




Vietin tämän aurinkoisen vaikkakin hitusen tuulisen kesälauantaipäivän Yyterissä lähinnä valokuvaajan roolissa. Kurvailin nimittäin paikalle Gigantin kautta, josta hain kameraani uuden objektiivin, sillä ottamieni kuvien heikko laatu on alkanut ärsyttämään ihan toden teolla. Hankkimallani Canonin 50 mm:llä saa todella paljon tarkempia ja valoisampia kuvia kuin kameran mukana tulevalla perusobjektiivilla! Kaikki tämän postauksen kuvat ovatkin nyt testikuvia tällä uutuusvempeleellä :)


Radical BeachDay -tapahtumassa kaikki halukkaat saivat kokeilla vesijetin, kumiveneen ja kaikenmaailman vesilelujen testausta rennon rannnalla hengailun ohessa :) Paikalla oli mukavasti porukkaa vaikka aamupäivä keskustassa olikin melko pilvinen. Yyterissä aurinko paistoin kuitenkin täydeltä terältä ja jetin kyytiin jonotti niin miehistä polttaripoukkaa kuin nuorempaa tyttöstäkin :) (toim.huom. yllä olevan kuvan henkilöt eivät ole kumpiakaan ;)).





Remonttihommat ovatkin odottaneet koko päivän tekijäänsä,
joten taidanpa putsata viimeiset hiekanmuruset varpaiden välistä
ja tarttua vielä maalisutiin :)

Lauantai-iltaa, ystäväiset :)

5.7.13

Mustavalkoinen maailma


Kumminkohan päin se menee...koti alkaa muistuttaa itseä vai itse omaa kotia? ;) Mustavalkoisuus on joka tapauksessa levinnyt tässä osoitteessa kulovalkean tavoin, sillä minä ja meidän uusi keittiö ollaan kuin kaksi marjaa. Huvitti ihan itseäkin näitä tämänpäiväisiä kuvia selaillessani :)


*Kaulakoru ja *pusero Sheinside | Housut Vero Moda

Aivan valmis keittiö ei ole vieläkään, sillä nyt työn alla on välitilan valinta ja kannoinkin tänään vinon pinon erilaisia laattavaihtoehtoja, joista toivon mukaan saamme valittua "the" laatan ja päästään taas urakassa eteenpäin ja kohti loppusilauksia :)

Viikonlopun ohjelma noudattelee siis
hyvin samaa kaavaa kuin aiemminkin:
remonttihommia ;)
No, koitan keksiä johonkin väliin vähän jotain muutakin.

Kivaa viikonloppua!

2.7.13

Helppo kesäjälkkäri ja onnentunteita



Olen tainnut mainita täällä blogissa vain puolella sanalla, että olen koko kevään ja alkukesän pakertanut autokoulun parissa. Näinkin pitkälle olen siis pötkinyt ihan vain polkupyörällä, julkisilla ja omalla jalkaparilla suhailemalla, mutta nyt ihan käytännön syistä kortin hankinta tuli oikeastaan välttämättömäksi. Vähän hampaita kiristellen istuin kaikki 17 teoriatuntia reilusti nuorempien rinnalla ja kauhusta kankeana ajoin ekat metrit ikinä auton ratissa. Nyt, tänään, tiistaina 2.7. kävi niin hieno asia, että mulla komeilee ihan virallinen ajolupa takataskussa! Ette usko miten iloinen ja onnellinen olen, että tuo kaikki on nyt takanapäin eikä mun tarvitse enää pelätä sydän epätahdissa pamppaillen, että pyörryn, koska jännitin niin maan mahottoman paljon tuota tämänpäiväistä inssiä! Vaikka näin jälkikäteen ajateltuna kaikki tuo stressaaminen oli aivan turhaa, koska loppujen lopuksi koko homma meni tosi hienosti :)


Ja sitten siihen jälkkäriasiaan :) Edellisessä postauksessa jo näkyikin ohimennen tämä remontin parissa pakertaville miehille tekemäni varsin nopea ja helppotekoinen herkku. Sekoitin vain Valion vaniljalla maustetun rahkan vaahdotetun kerman sekaan ja annostelin sitä sekä mansikka - banaani -kiwi -komboa kerroksittain laseihin. As simple as that :)

Herkullista ja onnelista huomista just sulle :)

30.6.13

Nopea vilkaisu



Kiiltävää valkoista, mustaa kodinkoneissa, harmaanruskeaa tasoa.
Paljon, paljon hienompi ja upeampi kuin osasin kuvitella.
Huokailen ihastuksesta joka kerta ohi kävellessäni;
ihan kohta meillä on valmis keittiö.
Voi veljet :)
Sisällön tarjoaa Blogger.
Designed By Boutique-Website-Design