Huh huh. Enpä olisi arvannut millaiseen soppaan joudun Helsingin hoitojen jälkeen. Kaikki ei siis totta tosiaan mennyt sen helpoimman kautta - päinvastoin. Hoitona mulla käytettiin kahta eri sytostaattia kolmen päivän ajan ja ne kolme päivää voin lähes normaalisti. Ruoka maistui ja olo oli elinvoimainen. Ensimmäisenä hoitojen jälkeisenä päivänä alkoikin sitten jyrkkä alamäki. Kroppa oli totaalisen sekaisin ja paino tippui neljässä päivässä sellaiset vajaa 10 kiloa. Ei varmaan tartte kertoa mikä oli vointi siinä kohtaa. Sairaalareissuksihan se meni ja täällä ollaan edelleen. Tää on eka sellainen normaalimman oloinen päivä, joten toipuminen on ollut kohtalaisen hidasta ja vaikeaa. Pistän kaiken toivoni ja luottoni siihen, että veriarvot näyttäisivät ennen joulua vihreää valoa kotiinpääsemisen suhteen! Kotona on kuiteskin kaikkeista paras olla. Nyt, kun olo on jo huomattavasti virkeämpi.
Tämän kaiken jälkeen seuraava hoitokerta pelottaa ihan törkeesti. Lääkeannos oli nähtävästi liian suuri mun kropalle kestettäväksi ja annostus onkin nyt mietinnän alla Helsingin päässä. Mutta silti. Mitä jos näin käy uudestaan? Mistä kerään sen voiman rämpiä tämän upottavan suon läpi toistamiseen, ehkä kolmannenkin kerran? Onneksi siihen on vielä pari viikkoa ja saan aikaa varastoida itseeni lisää taistelutahtoa. Jostain se vaan piru vie on kaivettava esiin.
No sitten. Kommenttiboksissa on käyty melkoista sanasotaa valitsemastani tiestä yksityisellä puolella kustannuksista huolimatta. Lausahdukseni siitä, että hoitoihin mennään vaikka talo menisi alta tarkoitti vain ja ainoastaan sitä, että teen aivan kaikkeni, jotta saan itse parhaaksi katsomaani hoitoa - ja ennen kaikkea välittömästi. Antakaas kun vähän valaisen asiaa. Satakunnan keskussairaalan tutkimuksissa ensimmäinen havainto kasvaimesta olisi kuvien perusteella pystytty tekemään jo kesäkuussa, mutta syystä tai toisesta se oli kyseisen instanssin puolelta jäänyt täysin noteeraamatta. Syyskuussa tehtiin ensimmäinen havainto kasvaimesta ja vielä marraskuun lopulla keskussairaalalla oli lopullinen diagnoosi auki. Syöpähoidoissa kasvaimen laatu (=diagnoosi) on erittäin olennainen, jotta voidaan antaa sellaista hoitoa mikä tehoaa juuri tuohon nimenomaiseen kasvaintyyppiin. Kun meille selvisi, että kasvaimet olivat levinneet ja kasvaneet rajusti syyskuun ja marraskuun välisenä aikana, ei tarvinnut kahta kertaa miettiä toisen hoitolaitoksen puoleen kääntymisestä. Kuten joku kohtalontoverini mainitsi, ei saisi kivittää ellei itse ole kyseistä polkua kulkenut. Kun sitä ihan aidosti ja oikeasti pelkää oman elämänsä puolesta, ei siinä ole aikaa jäädä miettimään rahan merkitystä vaan suuntaa kaikki voimavaransa parhaan saatavilla olevan hoidon takaamiseksi. Docrates - syöpäsairaala on niittänyt mainetta ulkomaita myöden ja siihen iskimme kaiken toivomme. Ja hyvä niin. Aika saatiin kahden päivän päähän, lopullinen diagnoosi puolessatoista tunnissa ja hoidot aloitettiin kolmen päivän kuluessa.
En mä silti Satakunnan keskussairaalaa halua maan rakoon lytätä tai ketään henkilökohtaisesti syytellä. Hoito on varmasti pääosin tasokasta, mutta itse jouduin tässä tapauksessa pettymään. Karvaasti. Satakunnan keskussairaala on myöntänyt virheensä ja pieni kädenojennus on se, että sairaala antoi maksusitoomuksen ensimmäisiin hoitokertoihin. Loput jäävät sitten omasta pussista maksettaviksi.
Siitä päästäänkin toiseen kommenttiboksia kiehuttaneeseen aiheeseen. Rahan keräykseen. Sellaista en itse missään vaiheessa ole ollut pystyyn laittamassa enkä millään tavalla ole kirjoituksillani halunnut antaa olettaa, että olisimme muiden rahallisen panostuksen tarpeessa. Eräs uskomattoman avualias, hyväsydäminen ja uuttera ystäväni yritti keksiä erinäisiä keinoja auttaa naista mäessä, ja yksi näistä oli tuo keräysidea. Se kuitenkin kaatui omaan mahdottomuuteensa, joten kaikki asiasta huolta kantaneet voivat nyt olla levollisin mielin sen suhteen. Keräystä ei ole eikä tule.
Vaikka oon ollut harvinaisen tietoinen verkossa ja blogeissa tapahtuvasta anonyymista, ilkeämielisestä kommentoinnista, en silti ole voinut uskoa todeksi niitä muutamia kylmiä, kohtuuttomilta tuntuvia ja epäreiluja sanoja, joita olen osakseni saanut. Koska elämä on just nyt muutenkin ihan tarpeeksi haastavaa, en enää aijo lukea blogissani vastaavia juttua. Kaikki kommentit tulevat menemään siis suodattimen läpi ja typeryydet jäävät julkaisematta. Kritiikki on edelleen sallittua, perusteeton ilkeily ei. Blogin alkuperäinen idea on tuottaa iloa ja hyvää mieltä mulle, ja siinä samalla toivon mukaan teille lukijoillekin eikä siitä ole tarkoitus tehdä mitään taistelutannerta nimettömille huutelijoille. Kuten oon joskus aikaisemminkin sanonut: blogien lukeminen on täysin ja totaalisen vapaaehtoista. Ei oo pakko jos ei haluu :)
Noin. Oliskohan siinä nyt ollut kaikki mitä oon pyöritellyt päässäni täällä sairaalassa makoillessani, mutta en ole onnistunut keräämään riittävästi voimia niiden rustaamiseen ennen tätä hetkeä. Niin, no yksi juttu vielä. Haluan kiittää jokaista tänne, Instagramiin, Facebookiin kommentoinutta, sähköpostia tai tekstiviestejä lähettänyttä ihanaa ihmistä, jotka ovat muistaneet mua äärimmäisen lämpimillä ja puhdasta välittämistä sisältävillä sanoilla ♥ Jokaisen viestin oon ajatuksella lukenut läpi vaikka en olekaan niihin pystynyt vastaamaan. Kiitos. Oon uskomattoman onnekas, kun mulla on tuollaisia lukijoita ja tuollainen tukijoukko :)
Toivottavasti nähdään taas pian!
| 
